"Äh, herkeä jo koikkumasta! Aivan sinä väsytät minut perin pohjin."
Henry kääntyi vihaisena toiselle kyljelle, mutta hämmästeli, ettei Bill osoittanutkaan samanlaista suuttumuksen merkkiä. Se ei ollut Billin tapaista, sillä hän kiukustui helposti äreistä sanoista. Henry mietiskeli sitä kauan, ennenkuin nukkui, ja kun hänen luomensa painuivat umpeen ja hän vaipui uneen, hänen mieleensä jäi ajatus: Se on päivänselvää, Bill on peräti masentunut. Täytyy panna häneen huomenna vähän eloa.
KOLMAS LUKU.
Nälkähuuto.
Päivä alkoi hyväenteisesti. Yöllä ei ollut kadonnut ainoatakaan koiraa, ja he lähtivät vaeltamaan halki hiljaisuuden, kylmyyden ja pimeän melkoisen hilpein mielin. Bill tuntui unohtaneen yölliset ennustuksensa, yltyipä päivällä hulluttelemaankin koirien kanssa, kun nämä kaatoivat reen eräässä pahassa kohdassa.
Siinä syntyi aika sekamelska. Reki oli ylösalaisin puunrungon ja ison paaden väliin kiilautuneena, ja heidän oli pakko irroittaa koirat saadakseen sotkun selvitetyksi. Miehet hyörivät juuri kumarruksissaan reen ääressä koettaen nostaa sitä, kun Henry huomasi Korvapuolen hiipivän tiehensä.
"Hei, Korvapuoli, tule tänne!" huusi hän suoristuen ja kääntyen koiraan päin.
Mutta Korvapuoli porhalsi juoksuun lumen poikki, laahaten valjaita perässään. Ja siellä, heidän takanaan, oli naarassusi sitä odottamassa. Tätä lähetessään koira kävi äkkiä varovaiseksi. Juoksu hidastui valppaaksi, keikaroivaksi astunnaksi, ja sitten se seisahtui. Se tarkasteli sutta huolellisesti ja epäillen, mutta kuitenkin halukkaasti. Naaras näytti sille hymyilevän, paljastaen hampaansa pikemmin mielistelevästi kuin uhkaavasti. Se astui kohti muutaman askeleen, kisailevasti, ja pysähtyi sitten. Korvapuolikin läheni, yhä valppaana ja varovaisena, häntä ja kotvat pystyssä, pää koholla.
Se koetti nuuskia suden kuonoa, mutta tämä peräytyi leikillisesti ja ujostellen. Joka kerta kun koiras läheni, naaras väistyi saman verran. Askel askeleelta susi viekoitteli koiran kauemmaksi ihmisten turvallisesta läheisyydestä. Kerran, ikäänkuin varoitus olisi hämärästi vilahtanut sen ymmärryksessä, se käänsi päätään ja katsahti kaatunutta rekeä, vetokumppanejaan ja molempia miehiä, jotka huutelivat sille.
Mutta mitä ajatuksia sen mielessä lieneekin ollut muodostumaisillaan, ne karkoitti naarassusi, joka läheni, nuuski sen kuonoa lyhyen hetken ja sitten alkoi taas ujostellen peräytyä sen uudelleen edetessä.