Hän havahtui melkein painajaisen kaltaisesta horroksesta huomaten edessään punertavan naarassuden. Se oli vain viiden, kuuden askelen päässä, istui lumella katsellen häntä ahnaasti. Molemmat koirat vinkuivat ja murisivat hänen jalkainsa juuressa, mutta se ei kiinnittänyt niihin huomiota. Se katseli vain ihmistä, ja jonkun aikaa tämä vastasi sen katseeseen. Eläin ei esiintynyt laisinkaan uhkaavasti. Se vain katseli häntä ikävöiden, mutta hän tiesi sen olevan suunnattoman nälän synnyttämää ikävöintiä. Hän oli ravintoa, ja hänen näkemisensä kiihotti suden makuaistimuksia. Sen suu avautui, siitä valui kuolaa, ja se nuoleskeli käpäliään odotuksen nautintoa tuntien.
Miestä värisytti kauhu. Hän ojensi nopeasti kätensä ottaakseen nuotiosta palavan puun heittoaseeksi. Mutta jo ennenkuin hänen sormensa olivat kiertyneet sen ympärille, susi hypähti turvaan; ja hän tiesi, että se oli tottunut viskelyyn. Se oli ärissyt juostessaan pois, paljastanut valkoiset hampaansa juuriin asti; koko ikävöinti oli kadonnut ja sijaan oli tullut verenhimoinen kiukkuisa ilkeys, joka puistatti häntä. Hän vilkaisi palavaa puuta pitelevään käteen, havaitsi siihen tarttuneiden sormien taitavan näppäryyden, kuinka ne puun ympäri kiertyen mukautuivat kaikkiin pinnan epätasaisuuksiin; ja pikkusormi, joka oli liian lähellä palavaa osaa, vetäytyi koneellisesti ja herkkänä pistävästä kuumuudesta takaisin viileämpään tartuntapaikkaan. Ja samassa tuokiossa hänestä tuntui, kuin hän olisi nähnyt juuri nuo samaiset tunteelliset ja hienorakenteiset sormet naarassuden valkoisten hampaiden murskaamina ja raatelemina. Hän ei ollut milloinkaan ennen rakastanut tuota ruumistaan niin kuin nyt, kun sen säilyttäminen näytti niin epävarmalta.
Kaiken yötä hän ajeli palavilla puilla nälkäistä laumaa luotaan. Kun hän vastoin tahtoaankin torkahti, koirien ärinä ja vinkuna saattoi hänet jälleen hereille. Tuli aamu, mutta ensimmäisen kerran päivänvalon ei onnistunutkaan karkoittaa susia. Turhaan mies odotteli niiden poistuvan. Ne jäivät kehään hänen ja nuotion ympärille ilmaisten ylimielisyyttä, joka järkytti aamuvalon hänessä synnyttämää rohkeutta.
Kerran hän koetti epätoivoisena lähteä matkalle. Mutta heti, kun hän poistui tulen suojelevasta läheisyydestä, rohkein susi karkasi hänen kimppuunsa, mutta loikkasi harhaan. Hän pelastui hyppäämällä taaksepäin, ja pedon hampaat loksahtivat vastatusten vain kuuden tuuman päässä hänen reidestään. Koko lauma syöksyi nyt häntä kohti, ja hänen täytyi lennätellä palavia kekäleitä oikealle ja vasemmalle karkoittaakseen eläimet jälleen kunnioittavan välimatkan päähän. Eikä hän uskaltanut edes päivänvalossakaan poistua tulen luota uusia polttotarpeita hakkaamaan. Parinkymmenen askelen päässä kohosi suunnaton laho honka. Hän käytti puolen päivää ulontaakseen nuotionsa puulle saakka, pitäen joka hetki varalla puolen tusinaa palavia soihtuja vainolaisia vastaan heitettäviksi. Päästyään viimein hongan luo hän tutki ympäröivää metsää kaataakseen puun sille suunnalle, missä oli runsaimmin polttotarpeita.
Yö oli edellisen kaltainen muuten paitsi siinä, että unen tarve alkoi käydä valtaavaksi. Koirien ärinä ei enää tehonnut yhtä varmasti kuin ennen. Sitäpaitsi ne ärisivät yhtämittaa, eivätkä hänen puutuneet ja veltostuneet aistimensa enää erottaneet äänen kiihkeyden ja sävyn vaihtelua. Hän havahtui äkkiä unesta. Naarassusi seisoi vajaan kolmen jalan päässä hänestä. Koneellisesti hän työnsi sen avoimeen, ärisevään kitaan palavan puun, hellittämättä sitä kädestään. Peto karkasi tiehensä kivusta kiljuen, ja nauttien kärventyneen lihan ja karvan katkusta hän katseli, miten se parinkymmenen askelen päässä pudisteli päätään raivoisasti muristen.
Mutta tällä kertaa hän sitoi ennen torkahtamistaan palavan kuusenoksan oikeaan käteensä. Hänen silmänsä olivat olleet ummessa vain muutaman minuutin, kun liekki poltti hänen lihaansa herättäen hänet. Useita tunteja hän noudatti tätä ohjelmaa. Ja joka kerta, herättyään samasta syystä, hän ajoi sudet loitolle puita lennättelemällä, kohensi nuotiota ja sitoi uudelleen käteensä oksan. Kaikki kävi hyvin, mutta sitten tuli aika, jolloin hän kiinnitti oksan huonosti. Hänen silmiensä sulkeutuessa se putosi hänen kädestään.
Hän uneksi. Hänestä näytti siltä, että hän oli Fort M'Gurryssa. Siellä oli lämmin ja mukava olla, ja hän pelasi korttia esimiehen kanssa. Myöskin tuntui siltä, että sudet heitä piirittivät. Ne ulvoivat aivan porttien edessä, ja toisinaan hän ja esimies keskeyttivät pelinsä kuunnellakseen ja nauraakseen susien turhille yrityksille päästä sisään. Ja sitten, niin omituinen uni oli, kuului rysähdys. Ovi lensi auki. Hän saattoi nähdä susien tulvivan isoon arkihuoneeseen. Ne hyökkäsivät suoraan häntä ja esimiestä kohti. Oven ponnahtaessa auki niiden ulvonta oli hirvittävästi yltynyt. Nyt se kiusasi häntä. Hänen unensa sulautui johonkin muuhun — hän ei tietänyt mihin; mutta läpi kaiken sen, seuraten häntä, jatkui ulvonta itsepintaisesti.
Ja sitten hän heräsi ja havaitsi ulvonnan todelliseksi. Ylt'ympärillä kuului voimakasta murinaa ja kiljuntaa. Sudet yhtyivät hyökkäämään. Ne olivat jo hänen ympärillään ja kimpussaan. Muuan oli iskenyt hampaansa hänen käsivarteensa. Vaistomaisesti hän hypähti tuleen, ja loikatessaan hän tunsi terävien hampaiden viiltävän säärilihansa läpi. Sitten alkoi tulitaistelu. Paksut kintaat suojelivat toistaiseksi hänen käsiään, ja hän syyti hehkuvia kekäleitä ilmaan joka taholle, kunnes nuotio näytti tulivuorelta.
Mutta kauan sitä ei voinut kestää. Hänen kasvonsa kävivät kuumuudessa rakoille, hänen kulmakarvansa ja ripsensä olivat palaneet, ja poltto alkoi käydä sietämättömäksi hänen jaloilleen. Palava puu kummassakin kädessä hän hypähti nuotion reunalle. Susien oli täytynyt peräytyä. Joka taholla lumi sihisi hehkuvien hiilien ympärillä, ja tuon tuostakin joku pakeneva susi ilmaisi pärskähtäen ja äristen, että se oli sattunut astumaan sellaiselle hiilelle.
Heittäen molemmat puut lähimpiä vainolaisiaan kohti mies työnsi savuavat kintaansa lumeen ja ryhtyi polkemalla jäähdyttämään jalkojaan. Koirat olivat kadonneet, ja hän tiesi, että nyt nekin olivat olleet annoksena sitä pitkällistä ateriaa, joka oli useita päiviä varemmin alkanut Makkaran syömisellä ja jonka loppuruoaksi hän luultavasti joutuisi jonakin läheisenä päivänä.