Lähellä majan nurkkausta, neljänkymmenen jalan päässä, Valkohammas ärisi hirvittävän kiukkuisesti, ei Scottille, vaan ajurille.
"Älkääs, en ole koskaan kummempaa nähnyt!" huudahti ajuri hämmästyneenä.
"Katsohan, miten älykäs se on!" jatkoi Scott nopeasti. "Se tietää yhtä hyvin kuin sinäkin, mitä tuliaseilla tehdään. Älyä sillä on, ja meidän on annettava sen käyttää älyään. Pane pois pyssy."
"Olkoon menneeksi", myönsi Matti asettaen pyssyn puupinon nojaan.
"Ei, mutta katsokaas!" hän huudahti seuraavassa tuokiossa.
Valkohammas oli rauhallisena laskeutunut maahan ja lakannut ärisemästä.
"Tästä pitää ottaa selvä. Katsokaas nyt!" Matti tarttui pyssyyn, ja samassa tuokiossa Valkohammas ärähti. Hän astui pyssyn luota, ja koiran käpristyneet huulet suoristuivat peittäen hampaat.
"Pilan vuoksi."
Matti otti pyssyn ja alkoi verkalleen kohottaa sitä olalleen. Valkohammas alkoi jo ensi liikkeestä äristä, ja ärinä yltyi liikkeen lähetessä huippukohtaansa. Mutta hetkistä ennen kuin pyssy oli siirtynyt sen tasalle, se hypähti sivuittain majan nurkan taakse. Matti seisoi tuijottaen tähtäimen ohitse tyhjään kohtaan, jossa Valkohammas oli oleillut.
Juhlallisesti ajuri laski pyssyn kädestään, kääntyi ja katsoi isäntäänsä.