— Niin valkea — niin pehmoisa — aivan kuin pienellä lapsella — Winapie kosketti toistakin poskea ja veti sitten kätensä pois. — Mutta moskiitit tulevat pian. Silloin hieno iho käy haavoille ja turpoaa — ah, turpoaa niin pahasti. Paljon, paljon moskiittoja — paljon, paljon haavoja. Minä luulen, on parempi, että matkustatte nyt heti, ennenkuin moskiitit tulevat. Tätä tietä — hän viittasi virtaa alas — te tulette St. Michaelsiin. Tätä tietä — hän näytti vastavirran suuntaan — te tulette Dyeaan. Paras teidän on matkustaa Dyeaan. Hyvästi. —
Ja se, mitä rouva Sayther nyt teki, saattoi Pierren mitä suurimman hämmästyksen valtaan. Sillä hän kietoi käsivartensa intiaanitytön ympärille, suuteli tätä ja purskahti itkuun.
— Olkaa hänelle hyvä — hän nyyhkytti — olkaa hyvä Davelle! Sitten laskeutui hän puolitiehen rantaäyrästä, ennenkuin katsoi taakseen ja huudahti: — Jää hyvästi! — minkä sanottuaan hän nousi veneeseen. Pierre seurasi häntä ja päästi kiinnitysköyden irti. Sitten mies asetti peräsinairon paikoilleen ja antoi lähtömerkin. Le Goire viritti vanhan ranskalaisen laulelman. Ja hinausköyteen perättäisin kumartuneet miehet muistuttivat tähtien heikossa valossa vaeltavia haamuja; peräsinairo halkoi terävästi mustaa vettä, ja vene häipyi yön pimeyteen.