KAHDESTOISTA LUKU
En ole koskaan katunut noita hurjan hulluja kuukausia, jotka vietin Nelsonin seurassa. Hän osasi purjehtia jos kukaan, vaikka pelästyttikin jokaisen, ken hänen mukanaan liikkui vesillä. Hänen suurimpia ilojaan oli ohjata niin lähelle vaaraa, että tuuma tai hetkinen lisää olisi tuottanut tuhon. Hänen ylpeytensä oli tehdä sellaista, mitä ei yksikään toinen olisi uskaltanut koettaakaan. Hänet oli vallannut itsepäinen kiihko purjehtia täysin purjein, eikä Peuralla reivattu kertaakaan sinä aikana, jonka vietin hänen seurassaan, oli tuuli kuinka ankara tahansa. Eikä se myöskään ollut koskaan kuivana. Oaklandin satamavedet me hylkäsimme ja lähdimme laajemmille ulapoille seikkailuja etsimään.
Ja tämän loistavan vaiheen elämässäni tuotti minulle Tuliliemi. Mutta samalla haavaa minun täytyy häntä syyttää. Minä janosin seikkailujen hurjaa elämää, ja sen saatoin saavuttaa ainoastaan Tuliliemen välityksellä Sellainen oli niiden miesten tapa, jotka elivät oikeata elämää. Jos minua halutti elää oikeata elämää, sen täytyi tapahtua heidän tavallaan. Juuri ryyppäämistä sain kiittää siitä, että pääsin Nelsonin toveriksi ja osakumppaniksi. Jos olisin vain juonut sen oluen, jonka hän oli maksanut, tai jos olisin kerrassaan kieltäytynyt juomasta, ei hän olisi milloinkaan valinnut minua laivatoverikseen. Hän halusi kumppania, joka pysyi hänen rinnallaan niin hyvin juomingeissa kuin työssäkin.
Heittäydyin kokonaan tämän elämän valtaan ja omaksuin sen väärinkäsityksen, että Tuliliemi vaati ryhtymään hurjiin juominkeihin, missä vähitellen oli kohottava eri vaiheiden kautta, joita vain teräksinen terveys saattoi kestää, lopulliseen tylsyyteen ja eläimelliseen tiedottomuuteen. Minä en pitänyt väkijuomien mausta, joten join yksinomaan humaltuakseni, tullakseni toivottomasti, auttamattomasti juovuksiin. Ja minä, joka olin säästellyt ja käynyt kauppaa kuin Shylock ja saanut lumppukauppiaatkin kyyneliä vuodattamaan, minä, joka olin kauhistunut, kun Ranskan Ranssi yhdellä kertaa kulutti kahdeksankymmentä senttiä kahdeksan miehen whiskyyn, minä heittäydyin tuhlaamaan välittäen rahasta vähemmän kuin yksikään toinen.
Muistan erään illan, jolloin lähdin Nelsonin kanssa maihin. Taskussa minulla oli sata kahdeksankymmentä dollaria. Aikomukseni oli ostaa ensin vähän vaatteita ja sitten kustantaa muutamia ryyppyjä. Vaatteet minä tarvitsin. En omistanut muita kuin ne, mitkä sillä haavaa olivat ylläni, nimittäin: parin merisaappaita, jotka kohtalon sallimuksesta päästivät veden ulos yhtä nopeasti kuin se virtasi sisään, parin viidenkymmenen sentin suojushousuja, neljänkymmenen sentin puuvillapaidan ja sadelakin. Hattua minulla ei ollut, joten täytyi käyttää sadelakkia, ja vielä on otettava huomioon, etten ole luettelossa maininnut mitään alusvaatteita enkä sukkia. Sellaisia ei minulla ollut laisinkaan.
Joutuaksemme myymälöihin, joista saattoi ostaa vaatteita, meidän oli kulkeminen muutamien kapakoiden ohi. Niin tilasin ensin ryyppyjä. Vaatemyymälöihin saakka en ennättänyt laisinkaan sillä matkalla. Aamulla palasin alukseen tyhjänä, myrkytettynä, mutta tyytyväisenä, ja me nostimme heti purjeet. Minulla oli vain ne vaatteet, joissa olin lähtenyt maihin, eikä sadasta kahdeksastakymmenestä dollarista ollut jäljellä senttiäkään. Niistä, jotka eivät ole koskaan sellaista koettaneet, saattanee tuntua mahdottomalta, että nuorukainen voi kahdessatoista tunnissa kuluttaa kokonaista sata kahdeksankymmentä dollaria väkijuomiin. Minä tunnen tämän asian paremmin.
Eikä minua kaduttanut laisinkaan. Minä olin ylpeä. Olin osoittanut, että kykenin tuhlaamaan kuin parahin mies. Voimakkaiden miesten parissa olin itse osoittautunut voimakkaaksi. Olin jälleen turvannut oikeuteni arvonimeen "Prinssi", kuten usein ennenkin oli tapahtunut. Menettelyni on myöskin käsitettävä osittain jonkinlaiseksi vastavaikutukseksi lapsuuteni niukkoja oloja ja ylenmääräistä työtä kohtaan.
Mahdollisesti minussa vallitsi tiedottomana ajatus: parempi on hallita juoppojen parissa prinssinä kuin raataa kaksitoista tuntia päivässä koneen ääressä kymmenen sentin tuntipalkasta. Tehdastyössä ei ole mitään purpuranhohteisia vaiheita. Mutta ellei sadan kahdeksankymmenen dollarin kuluttaminen kahdessatoista tunnissa ole purpuranhohteinen vaihe, niin haluaisinpa tietää, mikä sitten on sellainen.
Jätän mainitsematta useita yksityisseikkoja tämänaikaisesta seurustelustani Tuliliemen parissa ja otan puheeksi vain sellaiset tapahtumat, jotka luovat valoa hänen menettelytapoihinsa. Kolme seikkaa teki minulle mahdolliseksi jatkaa tätä hillitöntä juomista: ensiksi, suuremmoinen terveys, keskinkertaista paljoa parempi; toiseksi, terveellinen raitis elämä vesillä; ja kolmanneksi, se seikka että join säännöttömästi. Vesillä liikkuessamme me emme kuljettaneet milloinkaan väkijuomia mukanamme.
Maailma avautui minulle avautumistaan. Tunsin jo useita satoja maileja sen vesiteistä ja rannoilla sijaitsevia kaupunkeja, kauppaloita ja kalastajakyliä. Mielihalu kuiskasi korvaan: kauemmaksi, kauemmaksi. En ollut vielä löytänyt, mitä etsin. Etäällä oli tarjona enemmän. Mutta tämäkin osa maailmaa oli jo liikaa Nelsonille. Hän kaipasi takaisin Oaklandin rakastetuille satamavesille, ja kun hän päätti palata sinne, me erosimme kaikessa ystävyydessä.