Yhdeksäntoista kertaa tilattiin koko joukolle. Tarvitsiko Tuliliemen vaatia enempää päästäkseen tahtonsa perille? Miehet olivat valmiit unohtamaan kaikki rakkaat suunnitelmansa. He kierivät kapakasta nylkyrien ja petkuttajien syliin. Kauaa he eivät kestäneet. Rahat loppuivat parissa päivässä, viimeistään viikon kuluttua, ja sitten ruokatalon isäntä pestasi heidät jollekin laivalle. Victor oli oivallinen mies ja erään hyvän ystävän avulla hänen onnistui päästä meripelastusasemalle. Tanssikouluun hän ei joutunut milloinkaan eikä hän myöskään pannut ilmoitustaan lehteen. Eikä Pitkä-Jukkakaan päässyt merikouluun. Viikon kuluttua hän toimi satunnaisena jätkänä eräällä jokihöyryllä. Puna-Jukka ja Axel eivät lähettäneet rahojaan kotiin. Sen sijaan he joutuivat muiden tavoin purjelaivoihin, jotka lähtivät kaikille ilmansuunnille; sinne heidät olivat toimittaneet ruokatalojen isännät ja siellä he raatoivat ennakkomaksusta, jota eivät olleet koskaan nähneet eivätkä kuluttaneet.

Minut pelasti se, että minulla oli koti ja omaiset, joiden luo saatoin lähteä. Matkustin lahden poikki Oaklandiin ja muun muassa otin selvää kalman tiestä. Nelson oli kadonnut — hänet oli ammuttu kuoliaaksi, kun hän oli humalapäissään vastustanut poliisia. Hänen osatoverinsa siinä jutussa virui vankilassa. Whisky-Bob oli kadonnut. Ukko Cole, ukko Smoudge ja Bob Smith olivat myöskin hävinneet. Toinen Smith, Annien revolveriniekka, oli hukkunut. Ranskan Ranssi maleksi jossain ylävirralla, mistä hän ei uskaltanut palata kaupunkiin, koska kuului tehneen jotain vaarallista. Eräät toiset kulkivat viiruvaatteisina San Quentinissa tai Folsomissa. Iso Alec, kreikkalaisten kuningas, jonka olin tuntenut hyvin Benician aikoina ja jonka kera olin ryypiskellyt kokonaisia öitä, oli tappanut kaksi miestä ja paennut vieraisiin maihin. Fitzsimmons, jonka kanssa olin purjehtinut kalastusvartiana, oli saanut takaapäin puukon iskun keuhkoihinsa ja kuollut verkalleen keuhkotautiin. Ja niin kulki tie edelleen ristiltä toiselle, ja jokaisen muun; paitsi Annien Smithin surmaan oli syynä Tuliliemi.

KAHDEKSASTOISTA LUKU

Ihastukseni Oaklandin satamapuolta kohtaan oli kokonaan kadonnut. En pitänyt sen ulkonäöstä sen enempää kuin elämästäkään. En välittänyt ryyppäämisestä enkä tyhjäntoimittamisesta, ja niin minä palasin Oaklandin kansankirjastoon ja lueskelin kirjoja suuremmalla ymmärtämyksellä. Äiti sanoi myöskin, että olin jo kylläkseni hurjistellut ja että minun oli aika hankkia itselleni vakinainen toimeentulo. Omaisenikin tarvitsivat rahaa. Hankin itselleni siis paikan eräässä hampputehtaassa — kymmenen tunnin työpäivä ja kymmenen sentin tuntipalkka. Siitä huolimatta, että voimani ja kykyni olivat karttuneet, en saanut enempää kuin raataessani säilyketehtaassa useita vuosia varemmin. Mutta päiväpalkkani luvattiin kuitenkin korottaa yhdeksi dollariksi viideksikolmatta sentiksi muutaman kuukauden kuluttua.

Ja täällä alkoi minulle oikea viattomuuden kausi, mikäli on kysymys Tuliliemestä. Kuukausimääriin en kallistanut kertaakaan lasia. Kävin vasta kahdeksattatoista, ruumiini oli terve, lihakset työn karaisemat, mutta vioittumattomat; ja jokaisen nuoren luontokappaleen tavoin minäkin kaipasin vaihtelua, jotain kiihottavaa, mitä eivät kirjat eikä koneellinen työ saattaneet tarjota.

Liityin Nuorten Miesten Kristilliseen Yhdistykseen. Siellä elämä oli terveellistä ja reipasta urheiluharjoituksineen, mutta liian poikamaista. Minulle se tuli liian myöhään. En ollut poika, en nuorukainenkaan, vaikka ikävuosia ei ollutkaan runsaasti. Miesten parissa olin varttunut suureksi. Tunsin salaperäisiä ja vaarallisia asioita. Kuuluin elämän toiselle puolelle verrattuna niihin nuoriin miehiin, jotka kohtasin N.M.K.Y:ssä. Puhuin toisellaista kieltä, omistin surullisemman ja kamalamman kokemuksen. (Kun nyt tulen asiaa ajatelleeksi, käsitän selvästi, ettei minulla ole koskaan ollutkaan poikuutta.) Joka tapauksessa N.M.K.Y:n nuoret miehet olivat minusta liian poikamaisia, liian turmeltumattomia. Tästä en kuitenkaan olisi välittänyt, jos he vain olisivat henkisesti astuneet minua vastaan ja auttaneet minua. Mutta minä olin oppinut kirjoista enemmän kuin he. Heidän laihat ruumiilliset ja yhtä laihat älylliset kokemuksensa tekivät yhteensä niin suuren negatiivisen summan, ettei heidän terve siveellisyytensä ja terveelliset urheilunsa voineet korvata sitä.

Sanalla sanoen, minä en saattanut leikkiä alemman luokan oppilaiden kanssa. Minulle ei oltu suotu sitä puhdasta oivallista nuoruutta, minkä he olivat viettäneet — olin liian varhain joutunut Tuliliemen holhouksen alaiseksi. Tiesin liian paljon liian nuorena. Ja kuitenkin vastaisina hyvinä päivinä, kun alkoholi on eliminoitu pois ihmisten tarpeista ja laitoksista, juuri N.M.K.Y. ja samallaiset käsittämättömän paljoa paremmat ja viisaammat ja miehevämmät kokouspaikat ottavat vastaan miehet, jotka nyt menevät kapakkaan löytääkseen itsensä ja toinen toisensa. Sitä odotellessa me elämme nykyisyydessä, täällä ja tällä haavaa ja pohdimme nykyisyyttä ja nykyisiä oloja.

Raadoin kymmenen tuntia päivässä hampputehtaassa. Se oli kuolettavan yksitoikkoista, koneellista työtä. Minä kaipasin elämää. Halusin käyttää voimani toisella tapaa kuin kuluttamalla sen koneen ääressä kymmenen sentin tuntipalkasta. Ja kuitenkin olin saanut kylläkseni kapakoista. Halusin jotain uutta. Minä vartuin suuremmaksi. Minussa kehittyi arvaamattomia ja huolestuttavia voimia ja taipumuksia. Ja juuri tällöin minä kohtasin onnekseni Louis Shattuckin ja meistä tuli toverukset.

Louis Shattuckissa ei tavannut ainoatakaan häijyä piirrettä, hän oli todellakin viaton nuori veijari, mutta omasta mielestään kerrassaan turmeltunut kaupunkilaispoika. Minä taasen en ollut vähimmässäkään määrässä kaupunkilaispojan kaltainen. Louis oli sievä ja sulavakäytöksinen ja rakasti hurjasti tyttöjä. Ne herättivät hänessä voimakkaan, kaiken nielevän intohimon. Minä en tietänyt tytöistä tuon taivaallista. Olin pyrkinyt liian uutterasti mieheksi. Tämä oli aivan uusi puoli elämää, joka oli jäänyt minulta huomaamatta. Ja kun näin Louisin lausuvan minulle jäähyväiset, kohottaen hattua jollekin tutulle tytölle ja astelevan hänen rinnallaan katua pitkin, minä jouduin kiihdyksiin ja kävin kateelliseksi. Minäkin halusin ruveta tähän leikkiin.

"Jaa — ei siinä muu auta", selitti Louis, "kuin että sinulle hankitaan tyttö".