Tulipunaisena kasvoiltaan ja vapisevin jäsenin tuli urakoitsija nostetuksi yli lavaa ympäröivän köyden. Hän oli suuri mies, mutta Glendon nosti hänet kauluksesta niin kevyesti yhdellä kädellä, että yleisö oikein ihastui tästä voimannäytteestä. Huudot vahvenivat. Stubener ja areenanomistaja katsoivat parhaaksi omin voimin mennä pois lavalta. Glendon nosti kätensä saadakseen hiljaisuuden, mutta ne, jotka vaativat ottelua, kaksinkertaistuttivat äänensä. Pari tuoliriviä romahti taas alas ja ihmiset, jotka täten menettivät istumapaikkansa, lisäsivät sekamelskaa koettamalla kaikki yhtaikaa tunkeutua seisomaan vielä vapaisiin paikkoihin, samalla kuin ne, jotka täten joutuivat heidän taakseen ja nyt huonommin näkivät lavalle, kehottivat huutaen heitä pois edestään.
Glendon astui köyden luo puhuttelemaan poliisikomisariota. Hänen täytyi kumartua huutamaan tämän korvaan.
"Jollen nyt saa pitää loppuun tätä puhettani, hävittää yleisö tämän areenan kokonaan. Jos se pääsee vauhtiin, ette sitä enää voi hillitä. Teidän täytyy auttaa minua. Jos pidätte lavan vapaana, niin minä kyllä hillitsen yleisön."
Hän palasi takaisin keskelle lavaa ja nosti molemmat kätensä.
"Tahdotteko kuunnella tätä puhetta?" huusi hän kovalla äänellä.
Satakunta lähinnä istuvaa huusi: "Kyllä!"
"Silloin on jokaisen, joka tahtoo kuunnella, vaadittava naapuriaan pysymään hiljaa, jos tämä yrittää häiritä!"
Neuvoa noudatettiin, niin että kun hän toisti sen, kuului hänen äänensä jo paljon pitemmälle. Hän huusi vaatimuksensa yhä uudestaan, ja hitaasti, rivi riviltä levisi hiljaisuus lavalta etäämmälle, yksityisten tuuppausten ja lyöntien säestämänä naapurien koettaessa hillitä häiritsijöitä. Rajuilma oli melkein asettunut, kun taas tuolirivi romahti lähellä lavaa. Tätä tervehdittiin uusilla naurunpuuskauksilla, jotka hiljenivät itsestään, joten selvästi kuului erään yksityisen äänen huutavan: "Anna tulla, Glendon! Me kuuntelemme!"
Glendon omisti keltin massapsykologian tuntemuksen. Hän tiesi, että se mikä viisi minuttia takaperin oli ollut uppiniskaista roskaväkeä, oli nyt yleisöä, jota hän täydellisesti hallitsi, ja lisätäkseen vaikutusta, oli hän vielä hetken aikaa hiljaa. Mutta odotusaika oli juuri sopivan pituinen eikä se kestänyt sekunttiakaan liian kauan. Kolmekymmentä sekunttia vallitsi mitä täydellisin hiljaisuus; hän oli voittanut puolelleen kunnioitusta. Juuri kun rauhattomuuden ensimäiset heikot merkit alkoivat kuulua hänen korviinsa, alotti hän taas puheensa.
"Kun lopetan tämän puheen", hän sanoi, "aion ryhtyä otteluun. Lupaan teille, että siitä tulee rehellinen kamppailu, yksi niistä harvoista, joita koskaan olette nähneet. Aion nujertaa vastustajani mahdollisimman lyhyessä ajassa. Kun Billy Morgan antaa alkumerkin, voi hän uskotella teille, että siitä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu, mutta sanon pikemmin, että se kestää korkeintaan neljäkymmentäviisi sekunttia.