"Sinä, Anton, rupeet arvaamaan, taikka Anni, tahdotko?" virkkoi hän hidastellen.
"Niin, ruvetkaamme arvuuttamaan, mutta ei Annia arvaamaan, hän arvaa kaikki, ei siitä tule mitään Hymylään menoa."
"Viskari ukko, teidän pitää kysyä", vaadittiin nyt. "Niin, ukon pitää kysyä. Sinä Tobias, kun olet isäntä, arvaa sinä ensin."
"Olkoon menneeksi, minä arvaan", sanoi Tobias, "mutta vasta kolmannelta, kuin en arvaa, lähden minä Hymylään."
Kaikki kokoutuivat hyvin innoissaan ukon ympäri. Hän istui kumarassa, vasen kyynyspää polvella, poltellen ja syljeksien ahkerasti.
Ukko mietti hetkisen ja lausui sitte arvoituksen.
"Herrain herkku, pappein paras ruoka, ei vadilla kanneta eikä pöydälle panna."
Kaikki näyttivät miettivän, kunnes joku tytöistä hihitti: "minä tiedän; minä myös", sanoi kohta toinen nauraen.
"Minä myös", sanoi nuori Tobias tyynesti, "se on rintamaito."
"Oikein, pikku Toppi, et sinä olekaan niin tyhmä, kuin näytät. No mutta mikäs tämä on: