Kotimatkalla johdin huomaamatta keskustelumme Mihailin kiitosrukoukseen, minä kysyin mitä hän mutisi eilen illalla istuessamme kuusen latvassa. Mihail ei tahtonut millään muotoa sanoa. Oli aivan mahdotonta saada häntä edes puhumaankaan siitä. Hän sanoi, että mahtisanoja ei saa käyttää silloin kun niitä ei tarvita. Olin pahoillani, etten saanut enkä kenties milloinkaan saa kuulla hänen runoaan, kun hän iltasella siinä ilojuhlassa ynnä tanssijaisissa (plätschit), joilla karhun tappaisia vietettiin, pyytämättä ja hiukan häpeissään luki alkuosan siitä runosta, jonka loppusäkeet minä jo ylempänä mainitsin. Kirjoitan sen tähän. Eikä minun tarvitse muistuttaa, että tätä rukousta lukevat hartaudella ja vakavuudella monet sadat meidän maanmiehiämme, vaikka ovat kasvatetut kristillisen kirkon helmassa.

Menin mie miehissä metschään,
Urohissa ulkotöille,
Kah'en kolmen koiran kanssa
Kuu'en vii'en villahännän,
Seitschemän schebelikaglan,
Lapin loajalle salolle
Sinisen metschän sisälle.
Kuljin kuusikumburoilla
Viivyin viitarandioilla
Haukkui koirani karhuun.

Tapio metschän kuningas,
Metschän kuldainen kuningas,
Tuo tuolta tuonembata,
Lapin loajalta salolta,
Sinisen metschän sisältä,
Minun koirat pentukoirat,
Ampujat alakätöiset.

X.

Kyyrölän kylä.

Krasnoje Selo, ei keisarillinen huvilinna, vaan täällä kotona meillä Muolassa, tai toisin sanoin, Kyyrölän kylä, on siksi kummallinen kylä, että muutamat lyhykäiset kynäelmät siitä eivät liene kaikkea viehätystä vailla. Kylä, jota asukkaat sanovat Krasnoje Seloksi, on laajempi kuin moni meidän pikkukaupungeistamme. Lisäksi on sillä ihanaa vaihtelevaa hempeyttä, jommoista ani harvassa meidän kylistämme ja kauppaloistamme on nähtävänä. Lukija kuvitelkoon mielessään kyläkadun — oikeammin maantien — noin virstan pitkän ja melkoisen leveän; molemmin puolin katua ovat talot, niinkuin kaupungissa, vieretysten, mutta siten, että kaikki pääseinät ovat maantielle päin. Tien ja rakennusten välillä on nurmikenttä, leikki- ja kisakenttä kyläkunnan lapsille, vasikoille ja nelijalkaisille. Joka kolmannen tai neljännen talon edessä on kaivo suurine vinttineen, jotka vinosti kohoavat taivaan sineä vasten. Joku puukon tai kirveen raatelema pihlaja tahi koivu, joka on saanut uhrata alimmat oksansa jokapäiväisiin tarpeisiin, katkaisee päätyvien tasaista jonoa ja antaa perspektiiville vaihtelevaisuutta. Talot, jotka ovat rakennetut pyöreistä hirsistä suorastaan maaperään sekä oljilla, laudoilla eli päreillä katetut, ovat enemmän tai vähemmän rappeutuneita ja koristeltuja kummallisilla ornamenteilla ja sahauksilla peräseinän huipussa, alhaalla katonrajassa ja päätyikkunoiden yläpuolella. Sitäpaitse ovat nämä varustetut loistavan värisillä luukuilla.

Yllämainitusta huomaa, että Kyyrölä, — Krasnoje Selo — ei ole mikään suomalainen kylä; Kyyrölä on, tai oikeammin, on ollut, puhtaasti venäläinen kunta. Jo ennen kun Pietari suuri Uudenkaupungin rauhan kautta sai omistusoikeuden Viipurin lääniin, oli hän antanut pois ei vähempää kuin 2,748 kartanoa 28 lahjoituksena, "ikipäiväiseksi ja perittäväksi omaisuudeksi talonpoikineen ja karjoineen" — kuten lahjakirjassa sanottiin. Heti Viipurin valloittamisen jälkeen lahjoitti tsaari Pietari, heinäkuun 21 päivänä 1710, Viipurin kaupungin ensimmäiselle venäläiselle komentajalle, Gregori Petrovitsch Tschenischeffille, 92 taloa Muolan pitäjässä. Lahjoitettujen tilusten joukossa löytyi muutamia niistä lukemattomista autioista taloista, joita "ison vihan aika" Kaarle XII hallitessa oli tuottanut. Sellainen tila oli Kyyröläkin, jonka komentaja Tschenischeff asututti Vähä Venäjäläisillä — puheen mukaan erään venäläisen sanomalehtimiehen toimesta, joka Kyyrölässä käytetyn venäjän kielen monikon päätteissä ja pehmeissä tekosanan muodoissa oli tuntevinaan maloryssäläis murteen ominaisuuksia. Kuten näemme on tämä perin venäläinen, suomalaiselle alueelle perustettu, kylä, jonka tuttavuutta tässä käymme tekemään. — Jos se ylipäätään onkin köyhä ja kurjan näköinen, niin täytyy myöntää, että verrattuna ympärillä oleviin suomalaisiin kyliin saattaa Kyyrölä täydellä todella nimittää itseään Krasnoje Seloksi; sillä täällä löytyy kumminkin halua kaunistaa ja käyttää tarpeellisuuden vaatimuksien yli hiukkasen koristuksiakin. Vähät siitä, jos työ on epätarkkaa ja huolimattomasti tehtyä; löytyy kuitenkin kaikessa tässä kummallisessa sekasotkussa jotakin, josta huomaa, että on tahdottu uhrata kauneudelle. Melkein keskellä kylää on vanha hovitila, suunnattoman suuri puupalatsi, aikoinaan varustettu pylväskäytävällä paestiläisistä patsaista, vanhaan Viipurilaiseen tapaan tehdyt hirsistä ja käärityt säkkikankaalla, jonka jälkeen pinta maalattiin ihanasti naxosmarmorin vahakeltaseen väriin tai hienosuonisen giallo anticon tapaan, kaikki liimavärillä tietysti. Päällystys on laudankappaleista, ikkunat korkeat, kaarevat, pielet lankuista tehdyt. Ylinnä kohoaa puinen torni kupulakineen ohuista, taivutetuista laudoista. Sisäpuolelta on kupulaki maalailtu ja koristeltu roseteilla, kukkaisköynnöksillä, haaraisilla kynttelinjaloilla y.m. Tuo upea rakennus vaatelijaine ja outoine muotoineen on oivallinen kuva siitä vuosisadasta, jolla se on rakennettu.

Entinen puisto, joka oli ollut järjestetty komeaan malliin, pensasaitoineen lammikoineen ja siltoineen, on nyt hakana, jossa vain kultakoristeet ja joku heinittynyt ruusupensaisto ja pari lahonnutta jalustaa puhuvat menneiden aikojen loistosta.

Oltuaan lakkatehtaana, rohtolana ja postitoimistona, on rakennus laadittu asumukseksi 32:nen reservikomppanian päällikkö- ja alapäällikkökunnalle. Ja varmasti saa vakuuttaa, ettei yksikään reserviupseereistamme majaile niinkuin 32:nen komppanian esimies.

Hovileirin lähellä on venäläinen kirkko, kirjava rakennus, joka hohtaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Etempänä on entinen "muonakasarmi", jossa Suomesta Siperiaan kuljetettavat vangit saivat levähtää, nyt iso, rappiolle joutunut puukoju. Kuten näkee, on Kyyrölän kylää aljettu rakentaa paljoa suuremmassa mitassa kuin elämä kylässä, ainakaan tätä nykyä, jaksaa täyttää.