Kuulen kummia puheita,
Koukkusanoja kokoilen.
Kuuluu kansassa kapina,
Taitaat arvata asiat,
Vaan en kumminkaan vapise,
Muuta muotoa mureesta;
Enkä lankii lausunnalla,
Enkä puheista putoa.
Kaikki kansa kannetuita
Synninsiemen syntyneitä.
Mehtä melkeen etäällä
Anajoen alangolla,
Pohjoispuolin Pohjanmaata,
Lapinkansan laiteilla.
Eikä ennätä kesässä
Kulkemaan Kurkijoissa,
Poikki Pohjalankyleä:
Eikä koskaan koivukoita,
Kuunapänä kuusikoita
Nähty kussaan kulkemassa,
Maata myöten marssimassa.
Mikä valo valkiata?
Kaikk on tuotu tuluksista,
Kyvetetty kypeneistä,
Kipunoista kiihoitettu,
Saatuna savun seasta.
(Muistaa Suuvuoron haamun ja sanoo kauhistuksella.)
Vaan kuollut nousi kuopastaan
Juomaan minun tuopistain.
Eiköön veitty vertauksia,
Jotka saattoivat sanoilla
Kahenlaisilla, katalaa
Ansaan aivan ansaittuun.
Vaan en paikalta pakene,
Liihennäyyk linnastani,
Kurkijoista kunnekkaan.
Pako pelkurin pelastus,
Huuto huonolla aseena.
Makaan omassa majassa,
Uuvun uutimeen omaan:
Outan onneni osoa,
Palkintoo pahatekoni.
3. KOHTAUS.
Entinen ja KIERI. (Tulisoitto käissä.)
KIERI (Hämmäistyksissä.)
Voi, voi, voi en sa sanoa voi
Minkä sa sanoman Savisuu toi!
Ku kuule kultainen kuningas,
Su suomen Su suuri Ruhtinas;
Minkä me metelin meijäp maass
Sallinen on sa saattanna taas.
On saanut sa sata tuhatta
Joita hän taijolla juohattaa
Ja kohta me meitä kohtoa:
Ku kulkiin Mustaltakummulta
Po poutalan pohjoispuolelta.
Mehtä A anajoin salosta
Ko kohta on meijän talossa;
Kurkijoin rannoillen kuusia
A ajautuu alti uusia.
RUUNULINNA.
Mitä ilkiö ikität,
Mitä änkytät älytön?
Kuinka papellat pakana
Jämsytät jäniksenpoika?
Sun on pelko pehmentännä,
Tuska äänesi tukennut.
Puhu puhtaasti asiat,
Sano selvälteen sanomat,
Laske lauluun kitasi!
KIERI (Seuraten Ruunulinnan neuvokkia laulaa.)
Sillan voitti Simanainen.
Juosten Juurikki ajaapi,
Täyttää tänne täysin koivin,
Rataskilpi kiirehtinnä
Heijän joukkoon joutununna.
Meijän miehii melkojoukko
Pakoon painettu pahoilta.
Kallo kaivoin kellariisa
Sanoin jäykäks jänteensä,
Vasamoitaan vaivaisiksi,
Piilii pistämättömiksi.
Tyvi tyhjää tynnöriä
Pitää piilopaikkanansa,
Johon joutu tuskassansa,
Pelossansa peitteliisä.