RUUNULINNA.
Sie out pahin painajainen,
Kakkiaista kauhiampi,
Tapa tahikka tapata.
(Muistain Syöjätteren sanoja, sano itekseen.)
Pimeessä oun pistämätön
Varsin vahva valkiata.
(Kierillen joka kantaa tulisoittoa.)
Tukeuta tuli veessä,
Vesilääsössä läkäytä.
(Kieri pistää tulisoiton veteen, tuli sammuu. Ruunulinna
töyteä Sallisen päällen, mutta samassa nousee suuri valo
tulimaoista, joita löytyy paljonessa ympärillä.)
Tämä on valo valkiata;
Eikä tuotu tuluksista,
Kyvetetty kypeneistä,
Kipunoista kiihoitettu,
Saatuna savun seasta,
(Tappeleevat. Ruunulinna kaatuu, sanoin.)
Niinpä Sallinen satutti,
Niin sysäsi syntymätön,
Kuin osottiit onnenneijot,
Onneneukot ennustivat.
Kosk en ennen ennättännä,
Häntä tieltäni telata.
7. KOHTAUS.
SALLINEN, Ruhtinas JUURIKKI (haavoitettuna)
HAAPALAINEN, sotaväinpäämiehiä ja sotaväkee.
SALLINEN.
Valmistautukaam valallen,
Onnee toivomaan totista,
Pitkää ihanaa ikeä
Suomen suurell Ruhtinallen,
Juuri vissist Juurikillen.
R. JUURIKKI.
En minä valoja vaai,
Ystävyys ylemp valoja;
Paraat valat palvelukset,
Teot tehyt toimellensa;
Joita outta osottanna,
Näihenasti näyttänynnä
Mull on lujat lupaukset,
Valan vahvan vasta vannoin;
Kostoakseni kovasti
Kuolunvaivaa vanhempani,
Surmaa surkiaa isäni,
Vaan ei valtaansa periä
Eikä ruunuu Ruhtinoihen,
Enkä kärsi käsitteä,
Hallitusta haisevata
Veikkokuntani verellen,
Enkä paljolti paheksi
Vallan vaikian eroa,
Enemmän eroa teistä
Yläisistä ystävistä,
Surun suruissa sukuuni.