Rousseau neiti Suzanne Serrelle

1741.

Antauduin vaaraan rohjetessani kohdata teitä jälleen, ja nähdessäni teidät huomasin kaikki huoleni oikeutetuiksi, sillä kaikki sydämeni haavat aukenivat uudelleen. Teidän luonanne kadotin sen hiukkasenkin järkeä, mikä minulla vielä oli, ja tunnen, että tässä tilassa, mihin minut olette saattanut, en kykene mihinkään muuhun kuin teitä jumaloimaan. Ja tämä tautini on sitäkin surullisempi, kun minulla ei ole parantumisen toivoa eikä halua, ja minun täytyy teitä ikuisesti rakastaa, käyköön minun kuinka tahansa. Ymmärrän kyllä, että teidän puoleltanne ei voi mikään muutos tulla kysymykseen; olenhan varaton nuori mies; en voi teille tarjota muuta kuin sydämeni, ja olkoon tämä kuinka hehkuva, kuinka tunnerikas, kuinka hellä tahansa, niin eihän se ole sen arvoinen, että voisitte sen vastaanottaa. Minä tunnen, että tunteeni loppumattomassa aarteessa, yhäti vilkkaassa ja yhäti lujassa luonteessani ovat sellaiset onnen mahdollisuudet, että jokaisen hiukankaan herkemmän naisen silmissä ne korvaisivat minulta puuttuvan rikkauden ja kauniin ulkomuodon. Mutta olettekin minua kohdellut uskomattoman kylmästi, ja jos toisinaan olette ollut hiukankaan ystävällinen, olette antanut minun sen maksaa sitä kalliimmin, josta syystä voisin vannoa teidän halunneen yksinomaan kiusata minua. Tämä kaikki ei minua kummastuta, mutta se saattaa minut epätoivoon. Onhan minulla niin paljon vikoja, että välinpitämättömyytenne on aiheutettu, mutta elkää luulko minun todella uskovan teitä tunteettomaksi. Ei, teidän sydämenne on yhtä paljon luotu rakkautta varten kuin kasvonnekin. Olen epätoivoissani ainoastaan sen vuoksi, etten minä ole voinut tuota tunnetta teissä sytyttää. Varmalta taholta olen saanut tietää teillä olleen suhteita, tunnenpa sen onnellisen kuolevaisen nimenkin, joka on osannut voittaa suosionne; ja antaakseni teille jonkinmoisen käsityksen siitä, mitä ajattelen, niin sanon, että, saatuani sen tietää sattumalta ja mitään tiedustelematta, ei kunnioitukseni teitä kohtaan salli minun hankkia mitään muita tietoja käytöksestänne, kuin mitä vapaaehtoisesti minulle ilmoitatte. Sanalla sanoen siis, jos lausuin, että teidän ei koskaan pitäisi ruveta nunnaksi, niin tein sen siksi, etten pitänyt teitä millään tavoin tälle alalle sopivana; ja kun intohimoisena rakastajana katselen tätä turmiollista päätöstä, niin suorana ystävänä ja kunnon miehenä täytyy minun kehoittaa teitä olemaan koskaan suostumatta näihin tuumiin, sillä kun teillä on taipumukset aivan päinvastaiselle alalle, niin valmistaisitte itsellenne vain tarpeettomia huolia ja pitkällisen katumuksen. Jos toisin ajattelisin, niin sanoisin senkin teille suoraan, sillä kun en persoonallisesti voi olla onnellinen, niin löytäisin onneni edes teidän onnestanne. Rohkenen teille vakuuttaa, että kaikessa saatte nähdä minut yhtä avomieliseksi ja suoraksi kuin tähänkin asti, ja vaikka hellyyteni ja intohimoni ovatkin suuret, niin rohkenen väittää, että rehellisyyteni on niitäkin suurempi. Ah, jos tahtoisitte olla omani, niin opettaisin teidät täydellistä onnea tuntemaan; ei kukaan voisi sitä tuntea paremmin kuin minä, eikä kukaan, sen tohdin otaksua, voisi opettaa teitä paremmin sitä tuntemaan. Hyvät jumalat! Jos tämän hurmaavan aarteen olisin saanut omakseni, niin varmaankin olisin kuollut; ja miten ihmissielussa olisi kylliksi voimia vastustamaan tätä nautintojen tulvaa? Mutta jos rakkaus saamalla ihmeitä aikaan olisi minut elämässä säilyttänyt, niin ennestään jo voimakas sydämeni hehku olisi tullut kahta kertaa voimakkaammaksi, ja estääkseen minua kuolemasta kesken nautintoani olisi se kiihoittanut vertani entistään enemmän; tämä ainoa ajatus saa vereni kiehumaan; en voi vastustaa lumoavan harhakuvan ansoja; hurmaava kuvanne vainoo minua kaikkialla; en pääse siitä vapaaksi edes antautumalla sen valtaan; se seuraa minua uniinikin ja kiihoittaa sydäntäni ja sieluani; se kalvaa mielensävyäni, ja tunnen, sanalla sanoen, että tahtomattanne surmaatte minut, ja olkoon julmuutenne minua kohtaan millainen tahansa, minun kohtaloni on kuolla rakkaudesta teihin. Oli se sitten todellista julmuutta tai kuviteltua hyvyyttä, niin rakkauteni kohtalo on tuottaa minulle kuoleman. Mutta oi, valittaessani tuskiani valmistankin itselleni uusia; ajatellessani rakkauttani, sydämeni ja mielikuvitukseni kiihoittuvat, ja vaikka kirjeeni alussa päätinkin totella teitä, niin tunnen kuitenkin pian, että minun täytyy rikkoa vaatimuksenne. Olisitteko niin julma, että siitä minua rankaisisitte? Taivas antaa anteeksi ne synnit, joita ei ihminen tahallaan ole tehnyt; ette kai ole taivasta ankarampi ja ymmärrätte voittamattoman tunteen kiivaat ilmaisut, jotka vievät minut pitemmälle kuin itse tahdon, jopa niinkin pitkälle, että jos minun vallassani olisi saada pitää jumaloitu kuningattareni minuutin ajan omanani sillä ehdolla, että neljännes sen jälkeen minut hirtettäisiin, niin suostuisin tähän tarjoukseen suuremmalla ilolla kuin jos minulle tarjottaisiin maailman kaikkeuden valtaistuin. Nyt ei minulla ole enää mitään teille sanottavaa; olisitte peloittavan raakamaisen julma, jos vielä tämän jälkeen ette tuntisi hiukan sääliä minua kohtaan.

Kunnianhimo ja maine eivät minun sydäntäni kiihoita. Olin päättänyt viettää elämäni lopun filosofina turvapaikassa, joka minulle tarjottiin; te olette kaikki nämät kauniit tuumat tuhonnut; tunsin, että minun olisi mahdotonta elää loitolla teistä, ja hankkiakseni itselleni tilaisuuden päästä teidän lähellenne päätän matkustaa ja laadin tuumia, jotka tavallinen kiero onneni varmaankin jälleen tuhoo. Mutta kun olen määrätty pettämään itseäni harha-ajatuksilla, niin tahdon antautua ainakin mieluisimman valtaan, ajatella nimittäin teitä; suvaitkaa osoittaa hyvyyttänne intohimoisesti rakastavalle, joka ei mitenkään muuten ole rikkonut teitä vastaan kuin että on pitänyt teitä miellyttävänä; antakaa minulle osoite, jolla voin kirjoittaa teille, ja sallikaa minun antaa teille osoite niitä vastauksia varten, jotka suvaitsette minulle lähettää; sanalla sanoen, suokaa säälistä minulle yksi ainoa toivonsäde, vaikkapa ei muun vuoksi niin lieventääksenne niitä mielettömyyksiä, joita olen mahdollinen tekemään.

Elkää tuomitko minua täällä ollessani siitä, että niin harvoin haen seuraanne; en voisi kestää sitä; suokaa sinä aikana minulle edes se lohdutus, että saan kirjoittaa teille ja saan teiltä vastauksia, muuten tulen useammin, tapahtukoon mitä tahansa! Asun leski Petitin luona, Genti-kadun varrella, L'Épée royalissa.

Rousseau rouva Dupinille

Huhtikuun 9 p:nä 1743.

Suureksi surukseni näen ansainneeni teidän epäsuosionne, tunnen sen vaikutuksen silloinkin, kun saan nauttia hyvyyttänne, ja huomaan, että ainoastaan jalomielisyytenne estää teitä kohtelemasta minua niin kuin ansaitsisin. Suvaitsevaisuutenne, madame, on tehnyt minut katuvaiseksi ja halveksumisenne on mieleeni siinä määrin koskenut, että rohkenen tänään pyytää teiltä armoa, en varmana niinkuin mies, joka ei ole enää syyllinen, vaan pahoitellen niinkuin mies, joka katuu olleensa syyllinen. Siinä tilassa, missä nykyään olen, en luullut panevani enää mitään vaaraan; mutta, madame, nyt tiedän, että vasta kadotettuani auttavaisuutenne ja kunnioituksenne voin pitää itseäni todella onnettomana. Olisin valmis mihin ponnistukseen tahansa voittaakseni ne takaisin; näin puhtaat syyt ovat intoni ja pyyntöjeni perustuksena. Jos te tämän armollisesti tunnustatte, niin tyydytykseksenne tiedätte varjelleenne maailman onnettomimman ihmisen epätoivosta, ja tulevaisuudessa näette kunnioituksestani ja käytöksestäni, että kunnialle ja kiitollisuudelle herkät mielet voivat hairahduksensakin muuttaa velvollisuuttaan palvelemaan. Pyydän teitä, madame, myöskin antamaan anteeksi sen, että kirjoitan teille tämän kirjeen lähettäen samalla muistokirjoituksen [Muistokirjoitus rouva Dupinin pojan kasvattamisesta.], jonka suvaitsitte minulta pyytää; luotan täydellisesti siihen seikkaan, joka sen on aiheuttanut, enkä pelkää uudelleen joutuvani epäsuosioon. Suvaitkaa, madame, vastauksen sijasta jälleen suunnata minuun suosiolliset tunteenne, joilla tätä ennen kunnioititte minua; hyvyytenne on velkapää sitä osoittamaan onnettomuuteni tähden ja oikeudentuntonne katumukseni tähden. Minulla on kunnia pysyä syvimmällä kunnioituksella,

Madame, teidän nöyrimpänä palvelijananne J-J. Rousseau.

Rousseau rouva d'Épinaylle