— Neljä päivää sitten.
— Oletteko siitä aivan varma?
— Olen. Muistan sen aivan varmasti muutamista muista seikoista, jotka ovat sen yhteydessä. Minua tultiin hakemaan samassa, kun aijoin mennä tanssiaisiin. Sieppasin hännystakin ylleni. No niin, ne ovat pikkuseikkoja. Olin silloin unohtanut reseptikirjanikin toisen takin taskuun ja unohtanut siis paljon muutakin. Olin hyvin väsynyt ja vasta, kun pääsin kotia…
Hän vaikeni ja heikko puna nousi kasvoille.
— Olitte unohtanut, morfiniruiskun kotia ja vasta silloin… sanoin minä.
Hän ponnahti seisaalleen ja lausui hyvin terävästi:
— Kuinka Te uskallatte sitä väittää?
— Olen pitänyt Teitä silmällä jo pitemmän aikaa.
— Siis vakoillut?
— En suinkaan. Olen vain pitänyt velvollisuutenani ammattia harjoittavana lääkärinä varjella lääkärikunnan kunniaa.