— Olenko minä todellakin sellainen hirviö ja sellainen kummitus, että minun kanssani ei voisi tulla toimeen?
— Näithän, miten äskenkin menettelit.
— Niin kyllä, eihän se ollut soveliasta, se sellainen. Mutta minä menen huomenna jokaisen luo ja selitän, miten täällä oikeastaan asiat ovat, ja silloin he nauravat kaikelle.
— Naurakaamme me heille ensiksi.
— Mitä sillä tarkoitat?
— Minä olen vielä viikon päivät naisen vaatteissa, ja sitten pidoissa me ilmaisemme kaikki. Silloin se vasta ilo alkaakin.
— Millaiseksihan se maailma muuttuisikaan, jos kaikki olisivat sellaisia kuin sinä? huudahti Arvid.
— Ei se siitä sen kummemmaksi tulisi, vastasi Brita. Iloisia ihmisiä varten maailma onkin. Ei suinkaan niitä varten, jotka istua kököttävät nurkassaan ja huokaavat niin, että leuat ovat mennä sijoiltaan. Onhan sekin paras ajokoira, joka toisinaan omaksi ilokseen koettaa saada häntänsä suuhunsa. Kaikki, mikä luonnossa on tervettä, leikkii iloissaan. Miksi emme mekin silloin saisi leikkiä?
— Niin, mutta luonnossa on leikin takana aina halu saada toinen omakseen, vastasi Arvid.
— Ehkäpä sinäkin tämän leikin kautta omasi omaksesi saat, sanoi Brita.