— Mielelläni.
— Missä asutte? Minä tulen vielä tänä iltana luoksenne.
Kalle sai tietää asunnon ja lupasi tulla. Konepajassa hän sanoi insinööri Salolle:
— Minä katsoin eilen kirjoja, minä en ymmärrä kirjanpidosta tuon taivaallista. Nyt olen ottanut itselleni opettajan. Hoida sinä täällä tänä iltana pari tuntia pajaa, minä menen kouluun.
Insinööri naurahti ja vakuutti kyllä hoitavansa. Kaikkihan oli aivan mallikelpoisessa kunnossa, ei ollut mitään pelkoa siitä, ettei määrättyä lukua shrapnelleja tulisi valmiiksi, vaikka Kalle olikin poissa.
Kolmena iltana Kalle kävi kamreerin luona, silloin hänelle oli uusi kirjanpito selvillä. Hän ilmoitti asiasta insinöörille sanoen:
— Minä tahdon tänne uudemmanaikaisen kirjanpidon, sellaisen, josta joka päivä näemme, millainen liikkeemme tila on.
— Sellaisenko sinä oletkin saanut tietoosi? Sepä oivallista. Minä olen aina kironnut tätä tavallista järjestelmää, kun vasta monen tunnin laskemisen jälkeen voi suunnilleen saada tietoonsa, mitä ihmisellä on, mitä ei. Toimita se meille, niin teet minullekin hyvin suuren ilon.
Seuraavana päivänä vähää ennen konttoriajan päättymistä Kalle pyysi Jaakkolaa tulemaan konttoriin vielä illallakin. Hän tuotatti muka erään pankinkamreerin neuvomaan uutta kirjanpitoa, jonka hänkin, Kalle, saattaisi helposti ymmärtää. Jaakkola ei sanonut mitään, kumarsi ainoastaan.
Kamreeri tuli.