Hän meni, sammutti valon, sulki oven ja vei avaimen määrättyyn paikkaansa. Ja sitten hän läksi astelemaan asuntoaan kohden. Hän oli jo aivan sen lähellä, kun muisti, ettei ollut syönyt illallista. Kotonahan kyllä oli haukattavaa, mutta nyt hänen teki mielensä saada jotain parempaa. Hän poikkesi erääseen ruokalaan ja söi oikealla nautinnolla. Ja mieli oli niin hyvä, että oli halu huutaa ilosta ja onnesta.
Ja kun hän tuli kotiaan, kirjoitti hän hellän kirjeen Almalle ja muistutti hänelle eron hetkeä ja suudelmaa aitan luona.
NELJÄS LUKU.
— Olisipa miehellä tietoja, niin sitten ei olisi hätää eikä mitään, arveli Kalle eräänä päivänä. — Mutta mistä minä ne otan? Kytölä puhui teollisuuskoulusta, mutta sinne minä olen jo liian vanha. Ja pääsisikö sinne edes ja millä rahoilla minä sen kävisin?
Hän muisti nuo kolmekymmentä markkaa, jotka olivat vielä jälellä hänen kotoa tuomistaan rahoista ja joita hän oli säästellyt huonojen aikojen varalta.
— Koetetaan niillä hankkia jotain. Rahallahan saa.
Hän tuumiskeli, mistä saisi jonkun opettajan. Hän kyseli Kytölältä, mutta tämä ei voinut hänelle antaa mitään muuta neuvoa kuin koettaa saada käsiinsä joku koneinsinööri.
Kalle otti käsiinsä puhelinluettelon ja kirjoitti sieltä kaikki insinöörit paperille. Ja nyt hän alkoi etsiä itselleen sopivaa opettajaa. Hänelle naurettiin, hän sai lähteä monesta paikasta pois, ennenkuin oli ennättänyt asiaansa selittääkään, monet insinöörit olivat muita kuin koneinsinöörejä. Joillekuille hän sai selittää asiansa, nämä neuvoivat häntä menemään teollisuuskoulun iltakursseihin.
Kalle ajatteli jo tätä. Mutta kun hän siellä kävi kuulustamassa, niin vastattiin, että hänen täytyy odottaa syksyyn, jolloin kurssi jälleen alkaa, ketään ei voitu ottaa kesken.
Ja taas alkoi Kalle etsiä itselleen opettajaa.