Kallea tämä nauratti.
— Riippuuko luotto sitten sellaisista seikoista?
— Luuletteko, että ihmisen kunnollisuus yksinään riittää? Kaukana siitä! Koettakaa niellä tämä pilleri rohkeasti. Ämmä on hirveän näköinen, mutta olkaa aivan kuin hän olisi kaunis kuin taivaan enkeli. Hän on tyytyväinen, kun saa ystävällisyyttä osakseen. Kaikki riippuu vain siitä, kuinka hän sen saa, kuka sen antaa.
— Ei kai minun kaulaan tarvitse mennä?
— Sanoja, ei muuta kuin sanoja! Hän lukee romaaneja, ja silloin riittävät sanat. Muuta ei tarvita.
— Te tunnette hänet?
— Kymmenen vuotta sitten, kun olin vielä nuori ja kaunis, sain hänet takuuseen. Minä maksoin kaiken määräpäivänä takaisin. Minuun hän luottaa kyllä, sen tiedän, mutta nyt tarvitsemme sataantuhanteen takaamaan. Summa on suuri, siihen tarvitaan enemmän lumousta, enemmän lumousta!
— Onkohan tällainen peli oikeaa?
— On. Hän auttaa lopulta aivan mielellään ja hän on tekemisissä rehellisessä asiassa. Takuumiehet saavat vastatakuuksi minun henkivakuutukseni, se on juuri sama määrä, satatuhatta.
Takaajat heidän piti hankkia yhdessä päivässä, sillä insinöörin täytyi kiiruhtaa Pietariin. Ensimäinen, tuo insinöörin tuttava, oli koroillaan elävä vanha kartanonomistaja. Hän oli ollut jollain tavoin läheinen ystävä insinöörin isän kanssa. Kun hänelle näytettiin Pietarista tullut kirje ja kun hän sai kuulla, että vastatakuuksi tulee henkivakuutus, suostui hän heti. Sen ehdon hän pani, että laina olisi suoritettava kahden vuoden päästä.