— Lähden syöttämään häpeävankeja, — vastasi Shiruje, pyyhkäisten harvahapsista harmaata partaansa. — Mitä minusta tahdot?
— Montako vankia sinulla on syötettävänä? — kysyi Haoma.
— Tällä haavaa ainoastaan kolme; neljäs kuoli viime syksynä — vastasi Shiruje, ja hankki kiireistä lähtöä.
Mutta Haoma, joka kauan oli ollut kotoa pois, tahtoi lähempää tietoa vangeista ja kysyi Shirujelta edelleen:
— Kutka vangeista vielä ovat elossa?
— Vanha Salfer ja hänen poikansa Arasta sekä Vohumeno, Avestan pilkkaaja.
— Avestan pilkkaaja, sanot; et tiedä itse mitä puhut. Mutta jättäkäämme se, ja näytä minulle ruokavaroja, joita vangeille kuljetat.
Tämä Haoman vaatimus näytti saattavan Shirujen levottomaksi.
Vältellen hän sanoi:
— Varsin minua jo viivyttelet, destur mobedin poika; olen jo muutenkin myöhästynyt. Ruuat, joita häpeävangeille vien, ovat herbedien määräämät. Myös isäsi nämät annokset tuntee.
Iredsh ei tähän asti ollut tarkasti seurannut Haoman ja Shirujen keskustelua, vaipuneena kun oli ollut mietiskelyyn, johon hän vanhoilla päivillään usein vakavasti keskusteltuaan joutui. Mutta poikansa vaatimuksen ja Shirujen välttelevän vastauksen hän selvästi kuuli ja sanoi käskevästi, nousten kumartavasta asennostaan marmori-istuimelta: