Huomattuaan isänsä kuolleeksi, rupesi Arasta vuodattamaan kyyneleitä, peitti kasvonsa viitan liepeellä ja kääntyi poispäin ruumiista. Samoin Vohumeno, poiskääntyen, peitti kasvonsa.
Haoma virkkoi:
— Verethragna, jalo tuskien lieventäjä, on hänelle tehnyt armotekonsa.
Ja Haoma, hänen isänsä Iredsh sekä useimmat parseista peittivät niinikään kasvonsa. Gershasp, Naotara sekä joku muu herbedi ja parsi oli osoittamatta tätä surunmerkkiä häpeävangin kuoleman johdosta.
Sitten Iredsh, Haoma ja muut paljastivat jälleen kasvonsa, ja jono lähti hitaasti liikkeelle, kulkien uhrikukkulan rinnettä alespäin.
Arasta ja Vohumeno seisoivat vielä hetken aikaa parsien jonon poistuttua kasvot peitettyinä. Kun he vihdoin antoivat vaippansa liepeen valua alas kasvoiltaan, olivat parsit jo näkymättömissä. Sitten riisui Vohumeno yltään puhtaan liinavaippansa, joka hänelle edellisenä päivänä Haoman toimesta oli annettu, ja levitti sen Salfer vainajan yli, niin että se peitti ruumiin sekä istuimen. Ainoastaan kantopuut pistivät esiin kummaltakin puolen sen alta. Sanaakaan lausumatta kumpikin tarttui kantopuihin ja rupesi kantamaan vainajaa telttakylää kohti.
— He kieltävät häneltä siunatun maan — sanoi Arasta, heidän hetken astuttua mäen rinnettä alaspäin.
— Kieltäkööt — virkkoi Vohumeno. — On multaa muuallakin. Ja yhtä makeasti hän nukkuu, minne vaan hänet lepäämään laskemme.
Ääneti he sitten kantoivat synkkää taakkaansa edelleen.
* * * * *