Eversenin odotettujen kemujen ilta oli viimeinkin tullut. Paljon oli niistä pitäjällä puhuttu, ja vallan mahdottomia oli kerrottu niitä varten tehdyistä valmistuksista.
Vieraita oli kutsuttu runsaasti, sekä pitäjäläisiä että helsinkiläisiä. Viimemainittujen joukossa oli vanha parooni von Stackelbom, Eversenin kaupunkilaisia juomatovereita, elähtäneisyydestään huolimatta ryhdikäs ja hännystakkiaan moitteettomasti kantava entinen upseeri. Pitäjän väestä olivat huomattavimmat kirkkoherran, kappalaisen, tohtorin, apteekkarin ja maanmittarin perheet, aviopuolisot Forsgrén ja neiti Vanaja. Hannes Borg oli niinikään saapunut, mutta Elisabet oli häntä myöten lähettänyt kiitoksensa ja pyytänyt sanoa saaneensa esteen. Keskellä juhlapukuisia vieraita pisti räikeästi silmään kauppias Herhilä. Hänellä oli yllään smoking-takki, tummansiniset sheviotti-housut, valkoiset liivit, vaaleanpunainen kravatti ja jalassa ruskeat kengät. Paroni von Stackelbom, joka vanhan tapansa mukaan kapteeni Eversenin kanssa puhui ranskaa, varsinkin silloin, kun ei tahtonut, että muut häntä ymmärtäisivät, rypisti nenäänsä nähdessään kauppias Herhilän ja sanoi Eversenille: "Comme il est drôle ce bonhomme-là!" Eversen selitti, että hän tehtaansa asioissa oli ollut vähän tekemisissä kauppias Herhilän kanssa, ja ettei hän valitettavasti ollut voinut jättää häntä kutsumatta.
Iso sali oli juhlaa varten erityisesti koristettu. Keskeltä kattoa riippuvasta vanhasta kristallikruunusta lähtien oli pingoitettu valkoisia silkkinauhoja säteittäin yli katon seiniin asti. Näihin nauhoihin oli kiinnitetty tummanpunaisia ruusuja. Ruusukoristusta oli muutenkin tuhlaillen käytetty. Olihan puutarhan terasseilla ruusuja loppumattomat varastot.
Alkoholikiellosta huolimatta oli taloon hankittu melkoiset määrät juomatavaroita, ja jo kemujen alussa vuoti laseihin runsaasti jaloja viinejä.
Kun tuliaismaljat oli juotu, ehdotti isäntä, että lähdettäisiin katsomaan Louhivaaran kartanon nähtävyyksiä, puistoa, ruusutarhaa, uutta hevostallia, kasvihuonetta, y.m. Jo matkan päästä tuntui ruusuterasseilta vahva tuoksu. Läheltä se oli huumaava. Talli, Eversenin hartaimman huolenpidon esine ja ylpeys, oli vieraiden mielestä suuremmoinen. Permanto oli sileä ja puhdas kuin salin lattia. Kiiltävät, hyvin syötetyt hevoset, joiden joukossa kalliita kilpajuoksijoita, seisoivat itsetietoisina kahden puolen pitkää keskikäytävää olevissa pilttuissaan, eivätkä ollenkaan näyttäneet hämmästyvän, kun talli vierasten sisään astuessa sähköllä valaistiin häikäisevän kirkkaaksi.
Kun lopuksi oli käyty kasvihuoneessa, jossa Eversen muun muassa englantilaisten ylimysten tavoin kasvatti harvinaisia kämmekkä-lajeja, palattiin sisälle. Useat vieraista imartelivat Everseniä sen johdosta, mitä oli nähty, ja joku mainitsi, että tästä uudenasuisesta Louhivaarasta sai käsityksen ruhtinaallisten hovien komeudesta.
Kapteeni Eversen oli säkenöivän henkevä ja kohtelias isäntä, hovimies kiireestä kantapäähän. Emännän tehtäviä hoiti talossa leskirouva Agathe Wigge, Eversenin "serkku", neljänkymmenen vaiheilla oleva nainen, hyvin hienosti puettu ja vielä hyvin kiehtova.
Eversen alotti hänen kanssaan juhlan tanssiosaston.
Hannes Borg oli liittynyt Forsgrénin perheen seuraan, ja hänen huomionsa kiintyi Aino Vanajan pukuun. Se oli tehty vaaleanpunaisesta harsokankaasta. Useimmat muut naiset olivat silkissä, mutta Aino Vanajan yksinkertaisen aistikas hame oli Hannes Borgin mielestä pukevampi kuin kaikki muut. Se päästi hänen solakan vartalonsa sopusuhtaiset viivat täysiin oikeuksiinsa. Ja Hannes Borg totesi, että vaikka Aino Vanaja ei ollutkaan mikään säännöllinen kaunotar, hänen kasvoissaan ja koko olemuksessaan oli vastustamatonta suloa ja nuorekasta viehätystä.
Kun Eversen "serkkunsa" kanssa oli avannut tanssikemut, hän riensi Aino Vanajan luo ja tanssi hänen kanssaan kauan. Hannes Borg seurasi heidän tanssiaan, ja hänen täytyi itsekseen tunnustaa, että he olivat komea pari. Mutta heti kun Eversen oli pyytänyt Aino Vanajaa tanssimaan, oli Hannes Borgissa herännyt epämääräisen tuskallinen tunne, jota hän ei voinut itselleen selvitellä. — Aikookohan tuo Don Juan pyydystää tämänkin nuoren naisen pauloihinsa? näin hän sitten ajatteli.