— Ministerin luona sen nyt kuulet. Sanotaan hänen loukkaantuneen venäläisten hävyttömyydestä.
* * * * *
— Mutta ajatelkaahan, hyvät herrat! Jos meidän vartiollemme olisi tapahtunut sama, mikä nyt on kohdannut venäläistä, niin tietysti mekin vaatisimme selityksen, huudahti yleisesikunnan päällikkö, jalkaväen kenraali B.
— Herra kenraali, on ero, millä tavalla selitystä pyydetään, vastasi Orri. — Minun mielestäni tämä on loukkaus, jota Suomen nuori kuningaskunta ei voi sietää entiseltä sortajaltaan.
— Sellaista niistä tulee, kansankokouksista, joita kenraali Orri niin suosii, huomautti I divisioonan hintelä ja kalvakas päällikkö pisteliäästi.
— Niin, kieltämättä ovat sisäiset olomme niin sekavat tällä haavaa, että minäkin suuresti epäilen, voidaanko sotaan missään tapauksessa ryhtyä. Elintarpeista vallitsee puute, kansa napisee ja on tyytymätön hallitukseen, sehän nähtiin vappuna. Mitenkä sitten, jos se saa kuulla, että hallitus on kevytmielisesti antautunut sotaan, joka kenties olisi ollut vältettävissä, huomautti juro ja vakava II divisioonan päällikkö, kenraalimajuri L.
Silloin sanoi ministeri, pieni, hillitty, terävä, mutta harvapuheinen mies, joka tähän saakka oli vaiennut.
— Mikäli se yleensä on estettävissä.
— Pyydän kannattaa Teidän Ylhäisyyttänne, huudahti Orri vilpittömästi, nopeasti tajuttuaan ministerin tarkoituksen.
Syntyi hiljaisuus. Vain sivummalta kuului tarpeettoman äänekkäitä kuiskauksia "suosion tavoittelijasta."