* * * * *
— Eihän tästä tule mitään, nyt tyyntyy kokonaan, sanoi Orri, maaten veneen kokassa ja sytyttäen paperossiaan.
Storm istui selkäkenosillaan, peräsin kainalossa, eikä vastannut. Hänen neliskulmainen naamansa oli pahantuulisen näköinen ja pystynenä oli nyrpällään.
— Jos me näin hiljaa tulemme Suomen rantaan, niin johan meidät hitto perii. Kuvittelepas vain, että ryssän vahdit meidät huomaavat. Mihin pääsemme heidän käsistään? Minunkin on vielä olkavarteni kipeä, joten soutamista ei kannata ajatella.
Kun toinen yhä vaikeni, jatkoi Orri ikäänkuin kiusotellen.
— Silloin on sinun kapsäkkisi ensimäisenä heitettävä mereen. Se on vaarallisin.
— Entä sinun kirjeesi? sähähti Storm. — Yhtä varma hirttonuora sinulla on taskussasi.
— Mutta sitä ei löydä kukaan. Et edes sinäkään, vaikka tiedät sen minulla olevan.
— Oho, jopa olet varma asiastasi. Sanoppa, mihin sen kätkit?
— Kaulukseeni. Kangas on kaksinkertainen. Minä ratkotutin sen auki, pistin varta vasten sopivan muotoiseksi tehdyn kirjelapun väliin; sitten neulottiin kaulus ehjäksi ja tärkättiin.