Orell, soittoniekka, oli kadonnut.
III.
Hapuilua pimeässä
I.
Unelma todeksi.
Lokakuun aamu vaaleni harmaana ja raskaana, kun valtioneuvos Runko heräsi unestaan. Tapansa mukaan hän oli asettanut yöpöydälleen tupakkaa ja tulitikkuja, ja ojensi laihan kätensä sytyttääkseen aamupaperossin. Mutta samassa näytti hänen mieleensä äkkiä välähtävän jotakin ja hän vilkaisi ikäänkuin hätääntyneesti sivulleen.
Siinä lepäsi hänen nuorekas, vielä sangen kaunis vaimonsa, suu hieman auki, raskaat, hiukan pöhöttyneet silmäluomet suljettuina ja tummien hiusten ympäröimä pää vinosti tyynyllä. Hetkiseksi kiintyi valtioneuvoksen katse terävänä vaimonsa kasvoihin; sitten sytytti hän rauhallisesti tupakkansa ja heittäytyi vielä pitkäkseen, hajamielisenä silmäillen savurenkaitten leijailua ilmassa.
Vasta kun hän nousi ylös, kiintyi hänen huomionsa siihen seikkaan, että hänen vaimonsa vaatteet retkottivat tuolilla epäjärjestyksessä ja niistä levisi huumaava, vastenmielinen hajuveden tuoksu. Aviomiehen luisevat, hiukan kalpeahkot, mutta päättäväiset kasvot saivat uuden ilmeen, jonka salatun katkeruuden suupielten terävöityneet juonteet kuitenkin ilmaisivat, ja hän ryhtyi tutkimuksiin, jotka varmaankin olivat vähemmän soveliaita hänen arvolleen.
— Ryppyjä, liköörin tahroja, mutisi hän itsekseen ja astui sitten sängyn ääreen, kumartuen nukkuvan puoleen, joka hengitti raskaasti ja jonka poskipäille kohonnut tumma puna paljasti puuterihiukkaset. Selvästi tuntui henkäyksessä alkohoolin löyhkä, mutta kumartuneesta asennostaan saattoi valtioneuvos nähdä muutakin, jotakin, joka hetkiseksi muutti hänen ihonsa värin aivan kalpeaksi. Vaimonsa kaulassa, sillä kohtaa, missä rinta alkoi jo kaartua, huomasi hän punaisen, soikean, ikäänkuin neulalla hakatun läikän, jota paidan syrjäänsolahtanut pitsi ei saattanut kätkeä. Veri oli imeytynyt ihohuokosiin. Sellaista merkkiä ei voinut väärin ymmärtää.
— Kas se! Se se vasta on kohtalon ivaa. Puuhaa ja toivoo, että kerran niistä päästäisiin. Ja sillävälin vievät vaimon sylistä… Tämäkin eversti… Tämä siveetön, voideltu ja rasvattu tyhjiö… Hyi helvetti! Mutta olkoon, olkoon herran tähden!