"Jasper on taitava nuorukainen", virkkoi äkkiä kersantti Dunham laskien kätensä lankonsa kyynärpäälle, "ja me luotamme suuresti hänen taitoonsa retkellämme. Mutta tulkaa nyt kaikki; meillä on vain puolisen tuntia päivää jäljellä mennäksemme veneisiin, jotka ovat valmiit heti, kun me joudumme."
Tämän ilmoituksen tapahduttua seurue hajosi ja kukin meni kokoilemaan viimeisiä komppeitansa matkaa varten. Muutamat rummun iskut antoivat sotureille merkin, ja samana hetkenä kaikki olivat liikkeellä.
XIII LUKU.
"Nyt peikot väärin hälyyttää ja menninkäiset kokoon saa. Yönusvat järjen sumentaa ja keijuin tantereen' on maa."
Catton.
Näin pienen joukon laivaankuljetus ei tuottanut suurta vaivaa eikä ajan hukkaa. Kersantti Dunhamin huostaan uskottuun joukkoon kuului vain kymmenkunta soturia ja kaksi aliupseeria, vaikka pian tuli yleisesti tunnetuksi, että myöskin herra Muir aikoi lähteä matkaan. Majoitusmestari lähti kuitenkin vapaaehtoisena, vaikkakin oli keksitty joku näennäinen syy, joka oikeastaan salasi hänen matkansa, kuten hän päällikkönsä kanssa oli sopinut. Näihin on vielä lisättävä Haukansilmä ja Cap sekä Jasper miehineen, joista yksi oli poikanen. Koko joukon muodosti siis parisenkymmentä miestä ja nelitoistavuotias poika. Mabel ja erään sotilaan vaimo olivat ainoat naiset.
Kersantti Dunham määräsi joukkonsa suureen veneeseen ja palasi sitten saamaan viimeisiä määräyksiä ja katsomaan, että hänen lankonsa ja tyttärensä pääsivät hyvin matkaan. Neuvottuaan Capille veneen, jota hän ja Mabel saisivat käyttää, hän asteli mäkirinnettä vallille, jossa hänellä ja Lundiella oli viimeinen neuvottelu.
Oli melkein pimeä, kun Mabel huomasi olevansa veneessä, joka vei hänet laivalle. Järvi oli ihan rasvatyyni eikä siis katsottu tarpeelliseksi lastata veneitä sataman suojassa, vaan astuttiin niihin niemen kärjessä. Kun vene lähti maasta, ei Mabel voinut ymmärtää, että hän oli joutunut tälle suurelle selälle, sillä vene ei ollenkaan keinunut, kuten tavallisesti retkelle lähtiessä. Vain tusina aironvetoja, ja veneet pääsivät kutterin sivulle.
Jasper oli valmiina ottamassa vastaan matkustajansa, ja kun Lokin kansi oli vain pari kolme jalkaa vedenpinnan yläpuolella, sai hän vaikeudetta naiset kannelle. Heti kun he olivat sinne päässeet, hän osoitti Mabelille ja hänen seuralaiselleen paikan, joka oli varattu heille asunnoksi. Pienessä aluksessa oli neljä asuntoa kannen alla, koska se oli nimenomaan varustettu kuljettamaan upseereja ja miehistöä sekä heidän vaimojaan ja lapsiansa. Arvokkain oli perähytti, jossa oli neljä sijaa ja pieniä ikkunoita ilmansaantia ja valoa varten. Tämä annettiin poikkeuksetta aina naisille, jos yksikään oli mukana, ja kun Mabel toverinsa kanssa oli kahden, heillä oli sangen mukava asunto. Keskushytti oli suurempi ja siihen tuli valo katosta. Se oli nyt määrätty majoitusmestarille, kersantille, Capille ja Jasperille — kun taas Haukansilmä sai vapaasti olla koko laivassa, missä vain halusi, lukuunottamatta naisten osastoa. Korpraalit ja soturit saivat paikan alhaalla olevassa suuressa hytissä, jossa heille oli yhteinen lava, kun taas laivaväki oli sijoitettu keulakannelle, kuten tavallista. Vaikk'ei laiva kantanut enempää kuin viitisenkymmentä tonnia, tämä miehistö upseereineen ja tavaroineen otti niin pienen tilan, että siellä oli oikein mukava kulkea ja hätätilassa olisi voitu kuljettaa kolmestikin tämä määrä.
Niin pian kuin Mabel oli ottanut paikan ja hieman silmäillyt ympärilleen tässä oikein kodikkaassa hytissä tuntien samalla, että Jasper oli tehnyt kaikkensa saadakseen sen miellyttämään häntä, hän lähti uudestaan kannelle. Siellä olivat juuri kaikki liikkeessä: miehet kulkivat edestakaisin kantaen reppujansa ja muita tavaroitansa. Mutta tapa ja tottumus sai pian kaikki järjestykseen ja laivalla vallitsi täydellinen hiljaisuus, sillä jokainen ymmärsi tulevan retken vaarat eikä varomattomuudellansa tahtonut niitä lisätä.