"Jääkö Lokki meidän luoksemme, kun pääsemme saaristoon?" hän kysyi hieman arveltuaan, sopisiko hänen kysyä tätä, "vai jäämmekö me sinne oman onnemme nojaan?"
"Tuskin vain koko ajaksi. Jasper ei usein pidä kutteriansa toimettomana, jos sillä voi jotakin tehdä, ja voimme uskoa, että hän tehokkaasti ottaa osaa toimintaan. Minun lahjani ja taitoni eivät ulotu niin pitkälle vesille eikä laivoihin, lukuunottamatta virtoja ja putouksia ja kanotteja, joita luulen jossakin määrin ymmärtäväni. Minä en ollenkaan epäile, että Jasperin johdolla matka mainiosti onnistuu, sillä hän löytää uran Ontariolla yhtä helposti kuin delawarelainen maalla."
"Ja meidän oma delawarelainen, Haukansilmä — Suuri Käärme — miksi hän ei ole tänä yönä meidän mukanamme?"
"Kysymyksenne olisi ollut luonnollisempi, jos se olisi kuulunut: miksi te olette täällä, Haukansilmä? Käärme on omalla paikallaan, kun taas minä en ole. Hän on parin kolmen toverin kanssa tiedustelumatkalla tutkien rannikoita ja yhtyy meihin saaristossa kertoen kaikki, mitä on saanut selville. Kersantti on liian hyvä soturi unohtaakseen varovaisuustoimenpiteet, kun hän valmistuu otteluun vihollisen kanssa. Tuhatkertainen vahinko on, ettei kersantti ole syntynyt kenraaliksi, kuten monet niistä englantilaisista, jotka tulevat tänne, sillä minusta tuntuu varmalta, etteivät ranskalaiset viipyisi Canadassa viikkoa kauemmin, jos hän voisi tehdä oman mielensä mukaan."
"Joudummekohan me kosketuksiin vihollisen kanssa?" kysyi Mabel hymyillen ja tuntien ensi kertaa epäilystä, että ehkä on jotakin pelonkin syytä tällä matkalla. "Juodummekohan oikein suoranaiseen taisteluun?"
"Vaikkapa joudummekin, Mabel, meillä on miehiä kyllin valmiina suojelemaan teitä kaikista ikävyyksistä. Sitäpaitsi te olette soturin tytär, ja me kaikki tiedämme, että te olette rohkea. Älkää antako taistelun pelon karkoittaa unta kauneista silmistänne."
"Minä tunnen itseni rohkeammaksi täällä metsissä kuin milloinkaan ennen kaupunkien juorukellojen joukossa, vaikka olenkin aina koettanut muistaa, mitä olen isälleni velkaa."
"Niin, te olette samanlainen kuin äitinne ennen teitä. 'Te huomaatte, että Mabel on äitinsä kaltainen, ei kirkuja eikä arka, joka tuottaa miehelle vastuksissa harmia, vaan tyttö, joka rohkaisee toveriansa ja auttaa häntä pitämään toivonsa vireillä pahojen päivien tullen', sanoi kersantti minulle, ennenkuin minä olin saanut silmätä suloisiin kasvoihinne, niin hän sanoi."
"Ja mitä varten hän puhui teille siitä, Haukansilmä?" kysyi tyttö hieman vakavasti. "Ehkä hän kuvitteli, että te pidätte enemmän minusta, jos en ole niin tyhmä lammas kuin niin monet sukupuolestani haluavat näyttää olevansa."
Petos, ellei se tapahtunut vihollisen kustannuksella taistelukentällä — niin, vieläpä ajatusten salaaminenkin — oli niin perin vieras Haukansilmän todelliselle luonteelle, että hän melkoisesti hämmästyi tästä viattomasta kysymyksestä. Pelastuakseen pulasta hän valitsi keskitien, ei kertonut sitä, mitä ei pitänyt tarpeellisena, mutta ei myöskään täydellisesti salannut totuutta.