"Ovat, herra majuri, mitään ei puutu."
"Myöskin ampumatarpeet ja aseet?"
"Kaikki on kunnossa, majuri Duncan, ja valmiina palvelukseen."
"Te valitsitte ne miehet, jotka minä määräsin, Dunham?"
"Poikkeuksetta, herra. Parempia miehiä ei rykmentistä löydy."
"Te tarvitsette meidän parhaat miehemme, kersantti. Tämä yritys on nyt tehty kolmesti — joka kerta vänrikkien johdolla, ja he ovat aina luvanneet minulle onnistuvansa ja kuitenkin yhtä usein erehtyneet. Niin paljon huolen ja vaivan jälkeen en tahtoisi ihan turhan vuoksi luopua koko yrityksestä; mutta tämä on joka tapauksessa viimeinen kerta ja onnistuminen lopultakin riippuu teistä ja Haukansilmästä."
"Te voitte luottaa meihin molempiin, majuri Duncan. Velvollisuus, jonka olette meille antanut, ei mene yli meidän kokemuksemme ja ymmärryksemme, ja luulisin, että voimme tehdä sen hyvin. Tiedän, ettei Haukansilmä jätä toivomisen varaa."
"Häneen voi kyllä täydelleen luottaa. Hän on aivan erikoinen mies, joka kauan epäilytti minua, mutta nyt, kun minä ymmärrän häntä, hän on saavuttanut minun kunnioitukseni ja luottamukseni yhtä täydellisesti kuin joku hänen majesteettinsa kenraaleista."
"Olen toivonut, että te voisitte ajatella hänen aiottua avioliittoansa
Mabelin kanssa soveliaana ja arvokkaana molemmin puolin."
"Sen kyllä aika näyttää, kersantti", vastasi Lundie hymyillen — vaikka tässäkin hämärä peitti ilmeitten hienoimmat vivahteet; "yksi nainen on joskus vaikeampi hallita kuin kokonainen rykmentti miehiä. Tehän tiedätte, että teidän toinen vävyehdokkaanne tulee mukaan, ja minä luotan, että te annatte hänelle vapaan kilpailuvallan koettaa voittaa tyttärenne suosion."