"Se ei käy päinsä", väitti kersantti. "Vastuu tämän retken onnistumisesta lankeaa minulle, ja minä pyydän ja vaadin, ettette minun tietämättäni lausu sanaakaan koko asiasta kenellekään. Meidän tulee vain pitää silmämme auki ja toimia asianhaarain mukaan."
"Niin, niin; asianhaarat on otettava lukuun", vastasi Cap. "Sattuma voi esittää sata todistusta. Sellainen on elämän laki. Moni on joutunut sen kautta hirteen."
Tähän loppui keskustelu, ja hetkisen kuluttua koko seurue ilmestyi kannelle, kukin tarkaten epäillyn Jasperin hommia luonnettaan kuvaavalla tavalla.
XIV LUKU.
"Tuo oudonlainen mies, niin heikko, hervoton, niin tylsä, tunteeton ja surunmurtama, käy sydänyöllä Priamon luo ja kertoo: 'Sun Troijastas on palanut jo puolet'."
Shakespeare.
Koko tämän ajan olivat asiat laivassa kulkeneet omaa latuansa. Jasper laivoineen näytti odottavan, että maalta alkaisi puhaltaa yötuuli, kun taas soturit tottuneina aikaisin nousemaan, painautuivat jok'ikinen levolle. Kannelle jäi vain laivamiehistö, herra Muir ja molemmat naiset. Majoitusmestari koetti nyt sukeltautua Mabelin suosioon, kun taas meidän sankarittaremme vähät välitti hänen ponnistuksistansa, pitäen niitä osaksi sotilaan omituisena lörpöttelynä ja osaksi hänen kauniitten kasvojensa aiheuttamana mielittelyhaluna, vaan antautui täysin rinnoin nauttimaan paikan ja ajan tarjoamasta huvista, joka oli täynnä uutuuden viehätystä.
Purjeet oli levitetty, mutta vieläkään ei tuntunut vähintäkään tuulenhenkeä, ja niin tyyni oli järven pinta, ettei alus vähääkään liikahtanut paikaltaan. Se oli kulkenut virran mukana vähän enemmän kuin neljännespenikulman, mutta siihen se oli pysähtynyt kuin naulattu ja näytti ihailevan kaunista muotoansa veden synkässä peilissä. Nuori Jasper oli peräkannella kylliksi likellä kuullakseen osan keskustelusta, mutta liian kaukana esittääksensä omat vaatimuksensa ja myöskin tuntien liian selvästi velvollisuutensa voidakseen ottaa syrjästä osaa keskusteluun. Mabelin siniset silmät seurasivat kaikkia hänen liikkeitään kiihkeästi odottaen, ja useammin kuin kerran sai majoitusmestari uudistaa kohteliaisuutensa, ennenkuin hän kuuli niitä, niin kiintynyt hän oli tarkastamaan ympäristöänsä ja — voimme lisätä — niin haluton kuuntelemaan toverinsa kaunopuheisuutta. Vihdoin herra Muirkin vaikeni, ja järvellä vallitsi täydellinen hiljaisuus. Äkkiä kuului linnalta päin kuin airo olisi pudonnut veneeseen ja se ääni oli niin selvä kuin kaikki olisi tapahtunut laivan kannella. Sitten kuului hiljaista tohinaa aivan kuin yö olisi huokaillut, purjeet lepattivat, puomit natisivat ja halkaisija käänsi puolta. Tämä tuttu ääni pani aluksen liikkeelle ja purjeet alkoivat pullistua.
"Siinä on tuuli, Anderson", huudahti Jasper vanhimmalle laivamiehelle, "tartupa peräsimeen."
Tätä lyhyttä määräystä noudatettiin, heti peräsin kääntyi ja alus muutti suuntaa. Muutamassa minuutissa alkoi kuulua veden tasaista lipatusta kokassa, ja Lokki kiisi veden pintaa viiden penikulman nopeudella tunnissa. Yhä vallitsi ehdoton hiljaisuus, kunnes kuultiin Jasperin komentavan: "Käännäpäs vähän ja laske lähemmäksi rantaa."