"Sinä nukut, poika, peräsimessä, nukutko?"
"En peräsimessä, vaan eturuumassa vuoteellani. Vesikoira lähettää alas kaikki sotilaat ja muut, lukuunottamatta luotsia, emmekä me tunne tietä paremmin kuin ensi kertaa kulkiessamme. Niin hän on aina tehnyt mennen ja palatessa, enkä voi sanoa teille väylää enkä suuntaa sen jälkeen, kun olemme päässeet lähelle saaristoa. Kumpaakaan ei tunne kukaan muu kuin Jasper ja luotsi."
"Siinä on taas asianhaara, kersantti", sanoi Cap vieden lankonsa, vähän syrjään. "Ei ole ainoatakaan koko laivassa, jolta voisi saada jotakin pumpatuksi. He ilmaisevat tietämättömyytensä ensimmäisellä sanalla. Mutta miten hitolla minä voin osata sinne, minne olemme määrätyt?"
"Siinäpä se on, veli Cap; kysymyksesi on helpommin tehty kuin vastattu.
Eikö merenkulkuoppi nyt tuommoista voi neuvoa. Minä ajattelin, että te
valtameren purjehtijat voisitte noin vähäisen asian saada selville.
Olenpa usein lukenut heidän saarilöydöistäänkin."
"Niin olet, veli, niin olet, ja tämä löytö olisi kaikista suurin, sillä ei tarvitse löytää vain yhtä, vaan tuhat saarta."
"Kuitenkin näiden järvien purjehtijoilla on omat keinonsa löytää ne seudut, joita etsivät."
"Jos olen ymmärtänyt sinua oikein, on tämä asema tai varustus aivan salainen."
"On, mitä suurinta huomiota on pantu, ettei sen asemaa vihollinen mitenkään saisi tietää."
"Ja sinä odotat, että minä, vento vieras teidän järvillänne, voisin löytää sen ilman korttia, suuntaa, välimatkaa, pituus- ja leveysasteita — tai hitto vie — ilman reimareita. Salli minun kysyä, luuletko sinä, että merimiehet kulkevat nokkavainulta kuin Haukansilmän koirat."
"No, veli, ehkäpä sinä sittenkin voit saada perämieheltä vielä joitakin tietoja. Minun on vaikea uskoa, että hän on niin tietämätön kuin tahtoo näyttää olevansa."