"Minä luulen, herra, että ennenkuin kaksi tuntia on kulunut, laiva on ankkuroitava."
"Ankkuroitava! Täällä aukealla selällä?"
"Ei, herra, vaan tuolla lähempänä maata."
"Ette suinkaan tarkoittane sanoa, herra Vesikoira, että tahtoisitte ankkuroida vastarannalle ihan suojattomaan paikkaan?"
"Jos haluaisin pelastaa alukseni, aikoisin tehdä juuri niin, herra Cap."
"Hiuuu! Tämä on suolaton vesi kaikkine ihmeineen! Huomatkaa, nuori mies; minä olen ollut merieläin, poikana ja miehenä, neljäkymmentä yksi vuotta, mutta koskaan en ole sellaista kuullut. Minä heitän ankkurin köysineen järveen mieluummin kuin suostun tekemään niin hullun työn!"
"Niin me teemme tällä järvellä", vastasi Jasper vaatimattomasti, "kun joudumme kovaan pulaan. Varmaankin tekisimme paremmin, jos meitä olisi paremmin opetettu."
"Niin varmaankin tekisitte! Ei; mikään ei voi saada minua tekemään niin suurta syntiä omaa kasvatustani vastaan. Minä en ikinä voisi näyttäytyä Sandy Hookille, jos voisin suostua niin kerrassaan typerään hommaan. Haukansilmässä on enemmän merimiestä, kun kaikki käy ympäri. Te saatte mennä taas alas, herra Vesikoira."
Jasper kumarsi ääneti ja vetäytyi pois. Mutta ennenkuin hän astui portaita alas, katsojat huomasivat, että hän loi huolestuneen silmäyksen ensin tuulenperälle ja sitten tuulen alle ja katosi kasvoillaan ankara, huolestunut ilme.