"Mutta, isä, kun meidän elämämme on ilmeisessä vaarassa!"
"Sen pahempi. Hyvällä ilmalla komentaa ei ole suuri taito; vasta silloin, kun asiat käyvät hullusti, oikea upseeri näyttää todellisen karvansa. Charles Cap ei mielellään suinkaan jätä peräsintä silloin, kun laiva on vaarassa. — Paitsi tätä, Jasper Vesikoira, hän sanoo, että ehdotuksenne on epäilyttävä ja sisältää enemmän petosta kuin järkeä."
"Hän voi ajatella niin, mutta kutsukaapa luotsi ja kysykää hänen mielipidettään. Kaikki tietävät, että minä en ole nähnyt miestä sitten kuin eilisiltana."
"Se kuulostaa järkevältä ja sitä voi koettaa. Seuratkaa minua kannelle, että kaikki käy avoimesti ja rehellisesti."
Jasper totteli, ja niin suuri oli Mabelin mielenkiinto, että hänkin seurasi kannelle, niin pian kuin sai varustetuksi itsensä myrskyn raivoa vastaan. Siellä naisellinen kainous pakotti hänet asettumaan syrjään ja ääneti katsomaan, mitä tapahtui.
Luotsi ilmestyi pian eikä kukaan voinut erehtyä siitä pelästyneestä katseesta, jonka hän loi ympärilleen heti, kun oli päässyt vapaaseen ilmaan. Lentävät huhut Lokin tilasta olivat löytäneet tiensä alas, se on kyllä totta, mutta tällä hetkellä huhut olivat haihtuneet, kun hän nyt huomasi itse vaaran. Hänen sallittiin joku minuutti katsoa ympärilleen ja sitten kysyttiin, miten nyt hänen mielestään oli meneteltävä.
"En näe muuta keinoa pelastaa kutteria kuin ankkuroida sen", hän vastasi yksinkertaisesti ja arvelematta.
"Mitä! Täällä aavalla selällä?" kysyi Cap, kuten aikaisemmin oli tehnyt
Jasperille.
"Ei, vaan rannempana, — juuri kallioitten ulommaisella reunalla."
Tämä lyhyt keskustelu ei jättänyt Capin mieleen vähintäkään epäilystä siitä, että päällikön ja luotsin välillä oli salainen sopimus saattaa Lokki turmioon — ehkäpä otaksuttavasti juuri siksi, että saataisiin heidät antautumaan. Epäilemättä hän senvuoksi lausui julki saman ajatuksen kuin ennemmin Jasperille.