"Sinun ei pidä odottaa liian paljon arvostelukykyä kaksikymmenvuotiaalta, Haukansilmä, mutta se tulee kokemuksen kanssa. Jos esimerkiksi sinä tai minä tekisimme erehdyksen, sitä ei niin helposti voisi sivuuttaa, mutta Mabelin ikäisiä tyttöjä ei voi moittia, vaikka he nielaisisivat kamelin."
Lukijan tulee muistaa, ettei kersantti Dunham ollut uskonnoltaan hebrealainen.
Hänen kuulijansa kasvojen lihakset värähtelivät aivan kuin hän olisi tahtonut nauraa, vaikka itku pyrki väkisinkin esille. Hetkisen taisteltuaan hän virkkoi:
"Puhutte totta, kersantti; sellaisen miehen kuin teidän erehdyksenne on vakavampi asia."
"Lopuksi kumminkin huomaat Mabelin suoraksi ja rehelliseksi; anna hänelle vain vähän aikaa."
"Sitä en epäile, kersantti."
"Mies, jolla on sinun ansiosi, taivuttaisi kallionkin, kunhan antaa sille, aikaa, Haukansilmä."
"Kersantti Dunham, me olemme vanhoja sotaveikkoja — ja hänkin nyt on joutunut yhteiselle retkellemme — ja olemme tehneet toisillemme niin monta ystävänpalvelusta, ettemme voi puolueettomasti arvostella toisiamme. Mikä on saanut teidät luulemaan, että sellainen tyttö kuin Mabel voisi koskaan suostua minunlaiseeni hiomattomaan mieheen?"
"Mikä? Tuhannet syyt ja hyvin vaikuttavat syyt, ystäväni! Ne samat palvelukset ehkä ja mainitsemasi sotaretket. Sen lisäksi sinä olet minun koeteltu, uskollinen ystäväni."
"Se on totta ja hyvää niin kauan kuin on kysymys teistä ja minusta, mutta ne eivät vaikuta asiaan kauniin tyttärenne suhteen. Hän voi ajatella, että nuo samaiset sotaretket ovat voineet hävittää kaiken vähänkin miellyttäväisyyden, mitä minulla mahdollisesti joskus on ollut, enkä ole aivan varma, tuottaako vanha ystävyys isään kosijalle mitään etua tyttären silmissä. Vertaiset rakastavat vertaisiansa, tahdon sanoa teille, kersantti, eivätkä minun taipumukseni ole ollenkaan Mabel Dunhamin taipumuksia."