"En voi pakottaa teitä puhumaan, majoitusmestari, ellette itse halua, ja ehkäpä onkin hyvä, etten tiedä Mabelin mielipidettä, varsinkin, kun se teidän ajatuksenne mukaan on minulle epäedullinen. Jospa me voisimmekin olla, mitä tahtoisimme sen sijaan, että olemme vain sitä, mitä olemme, niin luonteemme, tietomme ja esiintymisemme olisivat ihan toisenlaiset. Ihminen voi olla kömpelö, raaka ja oppimaton, mutta kuitenkin onnellinen, kun ei tiedä puutteistansa; kuitenkin on raskasta nähdä omat puutteensa voimakkaimmassa valossa silloin, kun kaikista vähimmin haluaisi niistä tietää."
"Niin on asia, ja sitä juuri selitin Mabelille, kun hän jätti minut ja juoksi matkaansa. Tehän itse tullessanne näitte, miten hän kippasi tiehensä?"
"Se oli helppo huomata", vastasi Haukansilmä puristaen pyssynsä piippua aivan kuin sormet olisivat tahtoneet hautautua rautaan.
"Se oli enemmän kuin huomattavaa — se oli hävytöntä; se on juuri oikea sana, eikä sanakirjasta löytäisi parempaa, vaikka kuinka kauan etsisi. Nyt te saatte tietää, Haukansilmä — en näe mitään järjellistä syytä jättää sanomatta teille — teidän täytyy tietää, että hempukka leiskutti tiehensä mieluummin kuin kuunteli, mitä minulla olisi ollut teidän puolestanne sanottavaa."
"Ja mitä te olisitte keksinyt sanoa minun puolestani, majoitusmestari?"
"Mitäkö? Ymmärtäkää minua oikein. Asianhaarat määräsivät, etten voinut käydä puhumaan yleisominaisuuksistanne, vaan valmistuin juuri kumoamaan yksityiskohdat yksityiskohdilla. Että teidän ajatuksenne ovat villit ja puoliksi raakalaisen, minä olisin voinut selittää hänelle niiden johtuvaa viettämästänne rajaseudun elämästä, joka on villiä ja raakalaista, ja hänen vastaväitteensä olisivat heti loppuneet tai hän ei tahdo ymmärtää luonnonlakeja."
"Sanoitteko te sen hänelle, majoitusmestari?"
"En tahdo väittää käyttäneeni juuri niitä sanoja, mutta se ajatus oli mielessäni, ymmärrättehän. Tyttö oli kärsimätön eikä tahtonut kuulla puoltakaan siitä, mitä minulla oli sanottavaa, mutta riensi tiehensä, kuten näitte omin silmin, Haukansilmä, sillä hän oli määrännyt kantansa eikä tahtonut kuulla enempää. Pelkään, että hän muodostelee itsenäisesti päätöksensä eikä välitä toisten toiveista."
"Niin minäkin luulen, majoitusmestari, ja hänen isänsä sittenkin on erehtynyt. Niin, niin, kersantti on päätellyt väärin ja tehnyt kauhean erehdyksen."
"Mitä, mies! Miksi rupeatte suremaan, ettekä tee, kuten niin monina vuosina ennen? Olalle pyssy, jota te käyttelette niin hyvin ja pois kauas metsiin, sillä ei ole yhtään naissydäntä, jonka vuoksi kannattaisi hetkeäkään huokailla ja murehtia, sen tiedän kokemuksesta. Uskokaa, mitä sanoo mies, joka sen suvun tuntee: naiset sittenkin ovat sellaista väkeä, millaista emme ikinä luulisi heidän olevan. Jos nyt tahdotte kesyttää Mabelin, tässä on niin mainio tilaisuus kuin ikinä joku hylätty rakastaja voi toivoa."