"Jumala teitä siunatkoon, Haukansilmä!" virkkoi Mabel sydämensä pohjasta kiitollisena, ja hänen vaihtelevat tunteensa puhkesivat kyynelvirtana ilmoille. "Oi, kiitos, kiitos teille, Haukansilmä! Rehellinen ei koskaan tahdo sortaa rehellistä! Urhoollinen puoltaa aina urhoollista!"
Isä katseli huolestunein ilmein tyttärensä silmiin, kunnes tämä peitti kasvonsa esiliinaansa salataksensa kyyneleitänsä, ja sitten haavoittunut käänsi kysyvän katseensa oppaaseen. Mutta tämän silmistä ei voinut lukea muuta kuin suoruutta, uskollisuutta ja rehellisyyttä, ja se tyynnytti kersantin levotonta mieltä.
"Te muistatte, missä Käärme ja minä jätimme teidät", virkkoi Haukansilmä, "eikä minun tarvitse kertoa, mitä ajattelin lähtiessäni, sillä nyt on liian myöhä ruveta tehtyä katumaan, mutta jos minä olisin jäänyt toisten joukkoon suuriin veneihin, tällaista ei olisi tapahtunut. Muut saattavat olla yhtä hyviä oppaita — ja epäilemättä ovatkin, mutta luonto jakaa lahjojansa runsaammin toiselle kuin toiselle. Uskallan otaksua, että Gilbert-parka, joka otti minun paikkani, sai menettää henkensä sen erehdyksen vuoksi."
"Hän kaatui ihan minun vieressäni", vastasi kersantti hiljaisella, surullisella äänellä. "Kaikki me olemme kärsineet erehdyksestämme."
"Ei, ei, kersantti, minä en tarkoita teitä, sillä miehiä ei ole milloinkaan komennettu paremmin kuin tällä retkellä. En ole koskaan nähnyt komeampaa ottelua, ja tapa, jolla kuljetitte venettänne niiden haupitsin paukkuessa, olisi voinut olla opiksi itse Lundiellekin."
Kersantin silmät kirkastuivat ja hänen kasvoilleen ilmestyi sotilaallinen voitonriemu, vaikka sen pian hälvensivät myöhempien tapausten muistot.
"Ei se ollut huonosti tehty, ystäväni", hän sanoi, "ja me valloitimme heidän varustuksensa väkirynnäköllä."
"Se oli uljaasti tehty, kersantti, vaikka pelkään, että kun kaikki käy ympäri, nuo lurjukset saavat haupitsinsa takaisin. Niin, niin; älkää panko sitä kovin sydämellenne, koettakaa unohtaa kaikki ikävä ja muistaa vain se, mikä on mieluista. Sehän on teidän viisaustiedettänne ja myöskin uskontoanne. Jos vihollinen on saanut haupitsinsa takaisin, ovat he saaneet vain omansa, emmekä me voineet sitä auttaa. Ne eivät ole vielä saaneet hirsilinnaa eivätkä saakaan sitä, elleivät pimeän turvissa onnistu sytyttämään sitä tuleen. No niin, kersantti. Me erosimme Käärmeen kanssa noin kymmenen penikulmaa tästä virran alajuoksulla, sillä me emme koskaan tule silmät kiinni edes omalle asemapaikalle. Mitä Chingackgookille on tapahtunut, en voi sanoa, — vaikka Mabel kertoi juuri, ettei hän ole kaukana täältä, enkä minä vähintäkään epäile, että se jalosydäminen delawarelainen täyttää uskollisesti velvollisuuttansa, vaikk'emme voi häntä nyt nähdä. Huomatkaa, mitä sanon, kersantti: ennenkuin tämä seikkailu loppuu, me saamme jonakin ratkaisevana hetkenä huomata, että hän voi ystäviä hädässä auttaa. Ah, Käärme on viisas ja taitava päällikkö, ja kuka valkoihoinen tahansa haluaisi omata hänen lahjansa, vaikk'ei hänen pyssynsä olekaan ihan yhtä tarkka kuin hirvenkaataja. Niin, kun minä lähestyin saarta, minä kadotin savun näkyvistäni ja se sai minut olemaan varuillani, sillä minä tiesin, etteivät 55:nnen miehet tässä suhteessa osaa olla kyllin varovaisia, vaikkakin heille on selitetty, kuinka vaarallista se on. Tämän vuoksi minä tavallista varovammin lähestyin saarta, kunnes huomasin onkimaan asetetun onnettoman ja yhdellä silmäyksellä tajusin intiaanien pirullisen-viekkaan juonen, kuten juuri kerroin Mabelille. Minun ei tarvitse sanoa teille, kersantti, että minun ensimmäinen ajatukseni koski Mabelia, ja huomattuani, että hän oli täällä, tulin tänne elääkseni tai kuollakseni yhdessä hänen kanssaan."
Isä käänsi kiitollisen katseensa lapseensa, ja Mabel tunsi mielensä masentuvan, sillä hänen ajatuksensa ei voinut irroittua siitä varmuudesta, että hänen nyt täytyisi menettää isä ainiaaksi. Kun tämä ojensi kätensä, tarttui Mabel siihen ja suuteli sitä itkien, ihan kuin sydän olisi tahtonut haljeta.
"Mabel", virkkoi isä vakavasti, "Jumalan tahto tapahtukoon. On turhaa koettaa pettää sinua tai itseäni; minun aikani on tullut ja minua lohduttaa tieto, että saan kuolla, kuten sotilaan tulee. Lundie kyllä menettelee oikeudenmukaisesti minua kohtaan, sillä hyvä ystävämme Haukansilmä kertoo hänelle, mitä on tehty ja miten kaikki on tapahtunut. Ethän sinä unohda meidän viimeistä keskusteluamme?"