Mabel valvoi isänsä vuoteen ääressä ja alkoi ajatella, miten paljon meidän onnemme tässä maailmassa riippuu kuvitelluista seikoista. Tähän asti hän oli elänyt ilman isää, sillä se hänen vanhemmistaan, joka oli vielä elossa, oli ihannekuva eikä todellinen ihminen; mutta nyt, kun hän oli menettävä hänet, hän tunsi, että maailma isän kuoleman jälkeen olisi tyhjä, eikä hän luullut enää elämässään tämän jälkeen yhtään ainoaa ilonpäivää näkevänsä.
XXV LUKU.
"Yön tuuli nurkissa huminoi ja sade virtana juoksi, mut kirkkaana kajasti huomenkoi ja saapuivat ystävät luoksi."
Wordsworth.
Aamun sarastaessa kiipesivät Haukansilmä ja Cap katolle tutkimaan, millaisessa tilassa heidän saarensa nyt olisi. Rakennuksen seinät olivat paljon korkeammalla kuin katto, joten muodostui jonkunlainen suojamuuri, jos pysytteli katon keskikohdalla, sillä tämäkin oli rakennettu puolustusta silmällä pitäen. Ottaen tämän seikan huomioon molemmat katselijat olivat jokseenkin varmassa turvassa lähiseudun luodeilta, mutta heillä oli kuitenkin laaja näköala yli salmien ja saarien.
Kävi navakka etelätuuli ja toisin paikoin vesi näytti vihreältä ja vihaiselta, kun se taas aavemmilla seuduilla iloisesti hypellen kohosi vaahtopäiksi laineiksi. Saari oli melkein soikio ja sen suurin pituus oli lännestä itään. Tällä tuulella olisi sitä ympäröivissä salmissa erinomaisesti saattanut purjehtia ja käyttää kaikkialla tuulta hyväkseen. Sen Cap ensi silmäyksellä huomasi ja selitti toverillensa, sillä molempien pelastuksen toivo oli siinä, että Oswegosta tulisi heille apua. Yhä katsellessaan ja tutkiessaan kaikkia salmia Cap äkkiä huudahti hauskalla, sydämellisellä tavallaan:
"Purje, hei!"
Haukansilmä käänsi heti katseensa samalle suunnalle kuin hänen toverinsakin, ja siellä, toden totta, hän huomasi sen esineen, jonka vanha merimies oli maininnut. Tältä korkealta paikaltansa he näkivät yli läheisten saarien ja purjeet vilkkuivat puiden välitse, jotka suojasivat lounaisrantoja. Laiva laski puolissa purjeissa, kuten Cap selitti, mutta tuuli puhalsi niin voimakkaasti, että siitä huolimatta kiisi kuin ilmojen lintu.
"Tulija ei voi olla Jasper", sanoi Haukansilmä pettyneenä, sillä hän ei voinut tuntea ystävänsä kutteria valkoisesta purjeesta. "Ei, ei, poika on kaukana täältä, ja tuo on joku alus, jonka ranskalaiset ovat lähettäneet ystäviänsä auttamaan."
"Tällä kertaa te ystäväni olette huomannut väärin, jos ette milloinkaan ennen", vastasi Cap, joka ei ollut menettänyt mahtipontisuuttaan tässäkään vaaranalaisessa tilassa. "Olkoonpa vesi suolatonta tai suolaista, tuo on kuitenkin Lokin pääpurje, sillä se on suipompi kuin tavallisesti, ja huomaattehan, että siinä on uusi, siisti haarapurje ja masto on nuoralla sidottu."