Sanat pääsivät ryöstäytymään Jasperilta tahtomatta, niinkuin putouksesta olisivat äkkiä sulut katkenneet ja vesi olisi hyökännyt kohisten alas. Ne tulivat tahdottomasti, melkein tajuamatta, mutta niissä ilmeni niin syvä tunne ja totuus, etteivät ne jättäneet epäilykselle sijaa. Haukansilmä hätkähti, tuijotti kokonaisen minuutin ystäväänsä kuin poissa suunniltaan, ja kaikista vastustuksista huolimatta totuus välähti selvänä hänen mielessään. Jokainen tietää, mitä vaikuttaa, kun paljastetaan yht'äkkiä koko elämää mullistava totuus, joka kerralla selvittää kaikki siitä johtuvat seikat ja langanpäät, miten terävä on silloin ajatus ja miten valmis on vääryydet sovittamaan. Sankarimme oli niin luottavainen luonteeltaan, niin suora ja valmis kuvittelemaan, että kaikki hänen ystävänsä sydämensä pohjasta soivat hänelle yhtä paljon onnea kuin hän heille, ettei tähän onnettomaan hetkeen asti ollut hänen mieleensä johtunut pieninkään ajatuksen pilkahdus, että Jasper voisi ihailla sillä tavalla Mabelia. Hän oli kuitenkin liian tottunut ihmisten intohimoisten tunteitten purkauksiin, ja tämä oli niin voimakas ja luonnollinen, ettei se jättänyt pienintäkään sijaa epäilyksille. Ensimmäinen tunne, joka seurasi tätä varmuutta, oli syvän epätoivon ja tuskan. Hän muisti Jasperin nuoruutta, hänen ulkonaisia etujansa, joiden ehdottomasti täytyi miellyttää Mabelia enemmän kuin hän itse ikinä saattoi. Sitten pääsivät hänen luonteensa jaloimmat voimat vallalle ja hän alkoi epäillä ja arvostella itseänsä ja antaa arvoa toisten tunteille, kuten hän aina oli tehnyt. Hän otti Jasperia kädestä, johti hänet kaatuneen hongan luo ja puoliksi pakotti hänet istumaan sen rungolle istahtaen itse viereen.
Tänä hetkenä hänen tunteensa raivosivat, ja Vesikoira hämmästyi niiden voimaa ja häpesi itseänsä. Nuorukainen olisi antanut kaiken maailman rikkaudet, jos olisi saanut takaisin kolme viimeistä minuuttia. Mutta hän oli kuitenkin liian rehellinen ja tottunut aina kohtelemaan ystäväänsä suoruudella, niin ettei voinut ajatellakaan koettaa edelleen salata totuutta tai vastata kierrellen niihin kysymyksiin, joita varmasti toinen tekisi. Vaikka hän vapisi ajatellessaan, mitä seuraisi, hän ei kuitenkaan hetkeäkään ajatellut kiertää totuutta.
"Jasper", virkkoi Haukansilmä niin vakavalla äänellä kuin olisi tahtonut saada soimaan kaikki kuulijansa hermot, "tämä on hämmästyttänyt minua! Sinä sittenkin rakastat Mabelia, kuten olin ajatellut, ja vaikka minun turhamaisuuteni ja harhaluuloni ovat julmasti minua pettäneet, minä kuitenkin syvästi säälin sinua, poika, säälin koko sielustani! Niin, minä tiedän, kuinka hirveästi täytyy koskea, jos asettaa toivonsa sellaiseen olentoon kuin Mabel, eikä saa vastakaikua tunteillensa. Tämä asia meidän on selvitettävä, Vesikoira, kuten delawarelainen sanoo, niin ettei pienintäkään pilvenhattaraa jää meidän välillemme."
"Mitä selvittämistä siinä on, Haukansilmä? Minä rakastan Mabel Dunhamia, mutta Mabel ei rakasta minua — hän ottaa mieluummin sinut mieheksensä, ja viisainta, mitä minä voin tehdä, on heti lähteä merille ja koettaa unohtaa teidät molemmat."
"Unohtaa minut, Jasper! Se olisi rangaistus, jota minä en ole ansainnut. Mutta mistä sinä tiedät, että Mabel pitää enemmän minusta? Mistä sinä sen tiedät, poika? Minusta se näyttää ihan mahdottomalta!"
"Eikös hän aio mennä naimisiin sinun kanssasi? Ja voisiko Mabel mennä naimisiin sellaisen kanssa, jota ei rakasta?"
"Kersantti on kovasti kehoittanut häntä siihen ja velvollisuutensa tunteva lapsi saattoi pitää vaikeana vastustaa kuolevan isänsä toiveita. Oletko sinä koskaan sanonut Mabelille, että sinä ihailet häntä, että sinun tunteesi häneen ovat sellaiset?"
"En milloinkaan, Haukansilmä. Minä en voisi tehdä sinulle sellaista vääryyttä."
"Minä uskon sinua, poika — minä uskon sinua. Ja nyt sinä tahtoisit lähteä merille ja viedä tuon tunteesi mukanasi. Mutta se ei saa tapahtua. Mabelin täytyy saada kuulla kaikki, ja hänen tulee menetellä mielensä mukaan, vaikka minun sydämeni murtuisi tässä kokeessa. Teidän välillänne ei siis ole ollut mitään puhetta, Jasper?"
"Ei oikeastaan, ei suorastaan mitään. Kuitenkin minä tunnustan sinulle kaikki, Haukansilmä, sillä sen olen sinunlaisellesi vanhalle ystävälle velkaa ja loppukoon tämä juttu sitten tähän. Sinähän tiedät, miten nuoret ihmiset ymmärtävät toisiansa tai ainakin luulevat ymmärtävänsä, vaikk'eivät aina käytäkään sanoja! ja ymmärtävät, tai ainakin luulevat ymmärtävänsä toistensa ajatuksia tuhansista pikku seikoista."