Hän nauroi äänettömästi ja sydämellisesti tämän lausuttuaan ja nykäisi Capia kyynärpäällään; sitten he kaikki tarkasti seurasivat täydellisen hiljaisuuden vallitessa Chingackgookin liikkeitä. Kymmenen minuutin ajan seisoi mohikaani yhtä hiljaa kuin jalkojensa alla oleva kallio. Sitten näytti kuin jotakin hyvin mielenkiintoista olisi ilmestynyt hänen näkyviinsä, sillä hän äkkiä painautui kokoon, tutki tavattomalla huolella joen rantaa, jonka jälkeen hän äkkiä lähti rantaa alas, tarkasti sotkien jälkensä veteen. Ilmeisesti häntä vaivasi tavaton levottomuus, sillä usein hän katsoi taaksensa, mutta tutki taas terävillä silmillään jokaista rannan pensasta, josta luuli löytävänsä piilotetut veneet.
"Kutsukaa hänet sisään", kuiskasi Jasper voimatta enää hillitä uteliaisuuttansa, "kutsukaa hänet sisään, ennenkuin on liian myöhäistä. Katsokaa, nyt hän pian menee ohitsemme!"
"Ei niin, ei vielä, poika; ei ole mitään hätää", vastasi hänen toverinsa, "muuten voisi Käärme alkaa kiemurrella. Jumala meitä auttakoon ja opettakoon meille viisautta! Uskon varmasti, että Chingackgook, jonka näkö on yhtä erehtymätön kuin koiran vainu, näkee meidät, mutta ei tahdo löytää tekemäämme pakopaikkaa."
Tämä viimeinen otaksuma näyttäytyi toki ennenaikaiseksi, sillä tuskin olivat sanat lausutut, kun intiaani, joka todellakin oli kulkenut muutamia askeleita ohi, äkkiä pysähtyi, tutki tarkasti istutettuja pensaita, astui muutamia askeleita taakse päin ja taivuttaen huolellisesti pensaita kumartui alas ja ilmestyi toisten joukkoon.
"Missä ovat mingot?" sanoi Haukansilmä heti, kun hänen ystävänsä joutui niin lähelle, että häneltä voi kysyä.
"Irokeeseja", vastasi intiaani lyhyesti.
"Yhtä hyvä — yhtä hyvä; irokeesit, paholaiset, mingot, mengvit — tai raivottaret — kaikki ovat jokseenkin samanlaisia. Kaikkia riiviöitä minä kutsun mingoiksi. Tule tänne, päällikkö, ja keskustelkaamme järkevästi."
Kun heidän salainen neuvottelunsa loppui, kääntyi Haukansilmä tovereihinsa, ilmaistakseen heille, mitä itse oli saanut tietää.
Mohikaani oli seurannut vihollisten jälkiä kappaleen matkaa linnalle päin, kunnes nämä huomasivat Jasperin tekemän savun ja heti paikalla kääntyivät ympäri. Silloin uhkasi Chingackgookia suuri vaara tulla nähdyksi ja hänen täytyi päästä piiloon siksi aikaa, kun joukko kulki ohi. Hänen onnekseen olivat villit niin innoissaan uuden keksintönsä vuoksi, etteivät kiinnittäneet tavallista huomiotansa metsän jälkiin. Joka tapauksessa ne nyt marssivat hänen ohitsensa — viisitoista luvultansa — astuen tarkasti toistensa jälkiin, ja hän muodosti taas heidän jälkijoukkonsa. Saavuttuaan paikalle, jossa Haukansilmä ja mohikaani äsken olivat jälkiä tutkineet, irokeesit hyökkäsivät joelle ja saapuivat rantaan juuri, kun Jasper katosi näkyvistä niemen taa. Savu näkyi nyt ihan selvästi, ja intiaanit hajosivat metsään lähestyäkseen huomiota herättämättä tulta. Tätä tilaisuutta käytti Chingackgook hyväkseen, astui jokeen ja kulki niemen taa jälkiä jättämättä. Siellä hän pysähtyi ja näki intiaanien kerääntyvän tulen ympärille, johon he eivät kuitenkaan kauaksi jääneet.
Irokeesien liikkeistä mohikaani saattoi päättää, mitä he aikoivat. He näyttivät arvaavan, että tuli oli tehty vain johtamaan heitä harhaan, sillä pian oli paikka tarkastettu ja he erosivat; toiset hyökkäsivät metsään, kun taas kuusi tai kahdeksan seurasi Jasperin jälkiä rannalle, missä veneet olivat olleet. Mistä päin nämä veneet olivat siihen tulleet, sitä he luonnollisesti eivät voineet päättää, eikä Käärme saattanut jäädä kauemmaksi ottamaan selvää heidän aikeistansa, vaan kiiruhti ystäviänsä varoittamaan. Heidän eleistään hän oli kuitenkin saattanut päättää, että he aikoivat seurata joen rantaa heidän jäljessään, mutta varmaan hän ei voinut sitä sanoa.