"Mutta, Haukansilmä, se ei voi olla Suuri Käärme; minä en huomaa ainoatakaan merkkiä, joka muistuttaisi hänestä."
"Merkkiä! Kuka nyt intiaanissa etsii jotakin merkkiä? Ei, ei, poika, värihän sen ilmaisee sillä tuota väriä ei ole kellään muulla kuin delawarelaisella. Ne tuntee väristä yhtä varmasti kuin sinun kuunarisi Pyhän Yrjön rististä ja ranskalaisen pöytäliinasta, jonka he asettavat tuuleen puhdistumaan kalanruodista, hirvenlihasta ja leivänmuruista. Etkö näe, poika, noita silmiä? Sellaisia ei ole kellään muilla kuin sankarillisella päälliköllämme. Mutta niin tulisesti kuin tuo silmä leimahtaakin taistelussa ja niin terävältä kuin se näyttääkin lehtien välitse" — tässä Haukansilmä laski kätensä kevyesti, mutta merkitsevästi toverinsa kädelle — "minä olen nähnyt kyynelten vuotavan noista silmistä virtana. Tuon punaisen nahan alla on lämmin sydän ja sielu — usko se — vaikka sen lahjat ovat monessa suhteessa toisenlaiset kuin meidän."
"Sitä ei epäile kukaan, joka tuntee päällikön."
"Minä tunnen hänet", vastasi toinen ylpeästi, "sillä ilossa ja surussa me olemme olleet yhdessä: miehille hän esiintyy luotettavana ja lujana ystävänä ja naisista hän tietää, että ne hänen heimossaan ovat suloisimmat silloin, kun niiden kanssa antautuu kevyeen ilonpitoon. Mutta hiljaa! Väärin on metsissä supatella toisen korvaan, kuten linnoissa tehdään, ja Käärmeellä on tarkka vaisto. Hän tietää, että minä rakastan häntä ja puhun hänestä hyvää takana päin, mutta delawarelaisella on sielun kainoutta eikä hän sen vuoksi erehdy kerskumaan."
Käärme saapui nyt rannalle juuri molempien toveriensa kohdalla, joiden aseman hän näytti varmasti tienneen, ennenkuin lähti itärannalta, ja nousten vedestä hän ravisti itseänsä kuin koira ja huudahti reippaasti: "Hei!"
VI LUKU.
"Elonmyrskyn pauhatessa isä ohjaa lasta."
Thomson.
Kun päällikkö astui maihin, otti Haukansilmä hänet sydämellisesti vastaan ja puhui intiaanien kielellä: "Oliko viisasta, Chingackgook", sanoi hän nuhdellen, "alkaa yksintaistelu tusinaa mingoa vastaan? Pitkä pyssyni harvoin pettää, se on kyllä totta; mutta Oswego on leveä ja varminkin käsi ja tarkinkin silmä olisi saattanut erehtyä, sillä se lurjus ei näyttänyt kuin pään ja olkapäänsä pensaitten seasta. Sinun olisi pitänyt ajatella sitä, päällikkö — olisi todellakin pitänyt."
"Suuri Käärme on mohikaanilainen soturi: hän näkee vain vihollisensa ollessaan sotatiellä, ja hänen isänsä ovat vainonneet mingoja siitä asti kuin vedet alkoivat juosta."