"Ei hänen mielestään, Jasper. Yksi ainoa päänahka tuottaa hänen kansallisuutensa mielestä enemmän kunniaa kuin suuri taistelukenttä kaatuneita, joiden päänahka on paikoillaan. — Olipa kerran nuori hyvin hienostunut kapteeni, joka menetti turhan vuoksi elämänsä koettaessaan yksin vallata tykin ranskalaisilta. Se tapahtui viime taistelun aikana. Hän tahtoi niittää kunniaa. Tunsin nuoren vänrikin, joka mainetta saadakseen jäi nukkumaan keskelle kuulasadetta ja kehui nukkuvansa pehmeämmällä kuin puhvelin nahoilla."
"Niin, niin; hulluuksia voi tehdä olematta joku nuori vänrikki."
"Tuossa näet Chingackgookin kunnianhimon. Hän tahtoo saada voitonmerkin voidakseen näyttää lastenlapsilleen." Tässä Haukansilmä keskeytti puheensa ja pudistaen surullisesti päätänsä hän sitten hitaasti jatkoi: "Voi murhetta! Ei kasva vanhan mohikaanin ympärille vesoja. Ei ole hänellä lapsia iloitsemassa hänen voitoistaan, ei heimoa kunnioittamassa häntä paarien ääressä. Hän on yksinäinen ihminen tässä maailmassa ja kuitenkin hän on uskollinen syntyperälleen ja taipumuksilleen. Siinä on jotakin rehellistä ja kunnioitettavaa, se täytyy sinun myöntää, Jasper."
Kuului hirveä irokeesien huuto, jota säesti heidän pyssyjensä kiihkeä pauke. He koettivat kaikkensa karkoittaakseen delawarelaisen hänen saaliinsa luota, ja niin innokkaasti he yrittivät, että tusinan verran heistä hyökkäsi veteen ja monet kahlasivat satakunnan askelta kuohuvaan virtaan päästäkseen ampumaan lähempää. Mutta hätäilemättä Chingackgook suoritti loppuun alkamansa urotyön. Kun se oli tehty, heilutti hän valloittamaansa voitonmerkkiä päänsä päällä ja päästi hirveän sotakarjunnan, johon irokeesit raivoissaan vastasivat. Hiljaisessa metsässä se kuului niin kamalalta, että Mabel kauhuissaan peitti päänsä, ja hänen setänsä vähän matkan päässä hänestä ihan tosissaan mietti keinoa, miten pääsisi parhaiten pakoon.
"Tämä voittaa kaiken, mitä ennen olen noilta hirviöiltä kuullut", huudahti Jasper tukkien inhoten korviansa.
"Se on heidän musiikkiansa, poika, heidän rumpunsa ja huilunsa, torvensa ja klarinettinsa. Epäilemättä he rakastavat noita ääniä, sillä niissä ilmenevät heidän raivokkaat tunteensa ja verenhimonsa", vastasi Haukansilmä hievahtamatta paikaltaan. "Ne tuntuivat nuorena ollessani peloittavilta, mutta nyt se on samaa kuin yökehrääjän vihellys tai rastaan laulu minun korvissani. Eivät kaikki villit ja pedot, jotka kiertelevät linnan ja tämän välisissä metsissä voisi nykyjään mitään vaikuttaa minun hermoihini. En sano sitä kerskuakseni, Jasper, mutta miehellä, joka kuulemansa vuoksi joutuu pois suunniltaan, on heikko sydän. Melu ja huudot voivat pelästyttää vaimoja ja lapsia, mutta ei miestä, joka metsiä kiertää ja joutuu katsomaan vihollisia silmästä silmään. Toivon, että Käärme on nyt tyytyväinen, sillä tuolla hän tulee, ja päänahka riippuu hänen vyössään."
Jasper käänsi tämän viimeisen urotyön vuoksi hänestä inhoten päänsä, kun delawarelainen nousi vedestä, mutta Haukansilmä kohteli ystäväänsä filosofisella välinpitämättömyydellä, kuten mies, joka ei pikku seikkojen anna tasapainoansa häiritä. Astuessaan syvemmälle pensaikkoon vääntämään pumpulipukuansa ja lataamaan pyssyänsä katsoi delawarelainen riemuiten tovereihinsa ja sillä näytti kaikki vastenmielisyys ja inho hävinneen turmelemasta toveruksien hyviä välejä.
"Jasper", alkoi opas taas, "mene herra Capin luo ja pyydä häntä yhtymään meihin. Meillä on vain hetkinen aikaa neuvotella, sillä ihan varmaan mingot valmistuvat pikaiseen hyökkäykseen."
Nuorukainen totteli heti ja muutamassa minuutissa neljä pakolaista neuvotteli joen äyrään suojassa, josta vihollinen ei heitä nähnyt, mutta he itse saattoivat seurata kaikkia vihollisen liikkeitä, ja päättivät, miten heidän nyt tuli menetellä.
Päivä oli laskenut ja heillä oli nyt muutaman minuutin hämärä ennen yön pimenemistä. Useimmat toivoivat siitä pelastusta, sillä vaikka pako pimeässä ei suinkaan ollut vaaroja vailla, saattoivat he kuitenkin lähteä liikkeelle, koska yö peitti jäljet vihollisten vaanivilta katseilta.