"Minä ajattelen samoin enkä ollenkaan himoitse saada nähdä tytärtäni upseerin rouvana. Jos hän voi päästä yhtä korkealle kuin äitinsä, sen pitäisi tyydyttää järkevää naista."
"Ja saanko kysyä, kersantti, kuka on se onnellinen, jota te haluatte nimittää vävyksenne?"
"Haukansilmä, teidän korkeutenne."
"Haukansilmä!"
"Sama mies, majuri Duncan, ja esittäessäni hänet teille kerroin koko hänen historiansa. Ei kukaan ole näillä rajaseuduilla paremmin tunnettu kuin minun rehellinen, uljas, uskollinen ystäväni."
"Se kaikki on ihan totta. Mutta onko hän sittenkään oikea mies tekemään kaksikymmenvuotiaan tytön onnelliseksi?"
"Miksi ei, teidän korkeutenne? Mies on parhaassa miehuusiässä. Ei ole ainoatakaan opasta tai vakoojaa koko armeijassa, jolla olisi Haukansilmän maine ja joka kykenisi suorittamaan niin vaarallisia tehtäviä kuin hän."
"Totta sekin, kersantti. Mutta onkohan maine ja erittäinkin juuri vakoojan maine omansa valloittamaan nuoren tytön sydämen?"
"Puhe nuoren tytön sydämestä, herra, minun yksinkertaisen ajatukseni mukaan on sama kun puhe rekryytin arvostelusta. Jos me oppimattoman osaston asettaisimme johtoon, emme koskaan saisi pataljoonaa kiitettävään ampumalinjaan, majuri Duncan."
"Mutta teidän tyttäressänne ei ole mitään oppimatonta ja kömpelöä, sillä hienompaa tyttöä hänen luokastaan ei voi löytää, vaikka etsisi läpi vanhan Albionin. Ajatteleeko hän kanssanne samalla tavalla tästä asiasta? — vaikka minun täytyy otaksua, että hän on yhtä mieltä kanssanne, koska on jo kihloissa."