Kersantti Dunham tervehti sotilaallisesti, kääntyi ympäri ja oli juuri sulkemaisillaan oven jälkeensä, kun hänet kutsuttiin takaisin.
"Olen unohtanut, kersantti, että nuoremmat upseerit ovat pyytäneet saada järjestää ampumakilpailut ja ne on määrätty tapahtuvaksi huomenna. Kaikki saavat vapaasti ottaa osaa ja palkintona annetaan hopeasuinen ruutisarvi ja nahkainen patroonakotelo", lukien paperista — "kuten tähän on kirjoitettu ja naisten silkkihattu. Tämän viimeksimainitun saa voittaja antaa jollekin linnan naisista, josta hän enimmän pitää."
"Erinomaisen hauskaa, teidän korkeutenne — varsinkin voittajasta. Saako myöskin Haukansilmä ottaa osaa kilpailuun?"
"En ymmärrä, kuinka häntä voisi kieltää, jos hän itse haluaa ottaa osaa. Viime aikoina olen kuitenkin ollut huomaavinani, ettei hän enää välitä sellaisesta urheilusta — luultavasti erehtymättömän taitavuutensa vuoksi."
"Niin kyllä, herra majuri; se kelpo poika tietää kyllä, ettei näillä seuduin ole ainoatakaan, joka voisi kilpailla hänen kanssaan eikä hän halua turmella toisten voitoniloa. Luulen, herra, että voimme luottaa hänen hienotunteisuuteensa joka asiassa. Ehkäpä hän tässä asiassa saa menetellä mielensä mukaan?"
"Luonnollisesti, kersantti, tässä tapauksessa. Hyvästi, kersantti
Dunham."
Kersantti poistui nyt jättäen Duncan of Lundien omiin ajatuksiinsa. Etteivät ne olleet vastenmielisiä, saattoi huomata siitä hymystä, joka silloin tällöin kirkasti hänen tavallisesti kovia ja ankarapiirteisiä kasvojansa, mutta toisina hetkinä taas ilmeni niissä järkkymätön vakavuus. Noin puolisen tuntia lienee kulunut, kun ovelta kuului koputus ja hän kehoitti tulijaa astumaan sisään. Keski-ikäinen mies, puvusta päättäen upseeri, vaikkakin univormulta puuttui muodin hienous ja aistikkuus, astui esiin ja tervehtiessä sanottiin: "Herra Muir".
"Tulin kutsustasi, herraseni, saadakseni kuulla kohtaloni", sanoi majoitusmestari skotlantilaisella murteella heti, kun oli ottanut tarjotun istuimen. "Sanoakseni sinulle totuuden, majuri Duncan, tämä tyttö on linnassa saanut häiriötä aikaan enemmän kuin ranskalaiset ennen sua. En ikinä ole nähnyt niin yleistä ihastusta niin lyhyessä ajassa!"
"Todellakin Davy, et suinkaan tahdo koettaa saada minua uskomaan, että sinun nuori ja turmeltumaton sydämesi olisi sellaisessa liekissä yhden viikon tuttavuuden jälkeen? Mitä, mies! Tämähän on pahempi kuin se juttu Skotlannissa, jossa kuumuus poltti reiän sinun kelpo vartaloosi ja tuotti kaikille pojille tilaisuuden tarkastella minkä arvoinen se niin helposti syttyvä esine on."
"Sull' on omat tapasi, majuri Duncan; samoin oli sinun isälläsi ja äidilläsi ennen sinua, vaikka sitten vihollinen olisi ollut linnassa. En minä pidä ollenkaan ihmeenä, että nuoret ihmiset seuraavat sydämensä haluja ja taipumuksia."