"Ja entäs ne neljä vaimoa?"
"Kolme, Lundie — vain kolme laillista, katseltakoonpa sitä miltä kannalta hyvänsä."
"Hyvä on, kolme sitten. Tiedäthän, Davy", sanoi majuri Duncan, hänkin korostaen sanat skotlantilaisen tavalla, kuten usein lapsuustoverien kanssa, jolloin ei tarvinnut seurata kasvatuksen määräämiä hiuksentarkkoja rajoja — "tiedäthän, Davy, että minun oma vaalini on aikoja sitten suoritettu ja miten levottomana ja vaihtelevin tuntein odotan sitä onnellista hetkeä, jolloin voisin kutsua niin kauan rakastamani naisen vaimokseni; ja nyt olet sinä ilman onnea, nimeä, syntyperää tai ansioita, tarkoitan erikoisia ansioita —"
"Ei, ei, elä sano niin, Lundie. Muirit ovat hyvää sukua."
"Olkoot. Siis ilman ansioita, mutta sukusi vuoksi ollut neljä kertaa —"
"Sanoinhan kolmesti, Lundie. Minä lopetan ystävyytemme, jos sanot neljästi."
"Mutta sehän on oma määräsi, Davy, ja se on paljon se. Meidän elämämme on ollut sangen erilainen, ainakin avioliiton suhteen, se sinun täytyy myöntää, vanha veikko."
"Ja mitä hyötyä siitä on ollut, puhuaksemme yhtä vapaasti kuin ennen poikasina?"
"Enpä tiedä, se vain on ollut toisenlaista kuin minun. Minun on kulunut toivossa ja kieltäymyksissä, kun taas sinun on kulunut —"
"On kulunut ilman, että yksikään toive olisi täyttynyt", keskeytti majoitusmestari. "Olen toivonut, että uusi yritys olisi entistä parempi, mutta pettymys näyttää olevan miehen osa. Ah, kaikki tässä maailmassa on turhuus Lundie, eikä sen totuus ilmene missään niin kuin avioliitossa."