Mohikani viittasi Elisabethiin päin joka Edwardsin äänen kuultuaan oli vaarasta huolimatta vetäytynyt erään ulkonevan kallioreunan taakse.
"Pelastakaa hänet," sanoi hän hilpeästi; "antakaa Johnin jäädä tähän ja kuolla."
"Hänet? ketä tarkoitatte?" huudahti Edwards ja kääntyi äkisti osoitettuun suuntaan; mutta kun hän näki Elisabethin kasvot, jotka ilmoittivat sekä pelästystä että mielipahaa siitä, että Edwards kohtasi hänet täällä, tuli hän niin kovin liikutetuksi, ett'ei hetkeen voinut virkkoa sanaakaan.
"Neiti Temple," huudahti hän viimein. "Te täällä! Onko siis tällainen kuolema teille aiottu?"
"Ei, ei — ei kuolemaa kellekään meistä, toivon minä, vastasi hän niin tyynesti kuin voi. "Vielä ei meitä vaivaa tuli vaan ainoastaan savu. Koettakaamme päästä pakoon."
"Tarttukaa käsivarteeni," sanoi Edwards. "Jollakulla suunnalla täytyy olla aukko, jonka kautta voimme päästä kulkemaan. Uskallatteko koettaa?"
"Kyllä, ihan varmaan kuvittelette vaaraa ylen suureksi, h:ra Edwards.
Viekää minut täältä samaa tietä kuin tulitte."
"Sen tahdon tehdä — sen tahdon," huudahti hän melkein raivoissansa. "Ei ole vielä mitään vaaraa! Ei ollenkaan — olen turhaan säikäyttänyt teitä."
"Mutta pitääkö meidän jättää indiani — — voimmeko jättää hänet tänne kuolemaan, niinkuin hän sanoo?"
Tuskallinen liikutus kuvautui nuorukaisen kasvoissa kun hän pysähtyi ja heitti viipyvän silmäyksen Mohikaniin, sitten veti hän Elisabethin puoleksi väkisin mukaansa, ja jatkoi nopein askelin matkaa sille suuntaa, josta oli tullutkin.