Hirventappaja käsitti nyt selvemmin todellisen asemansa. Hän oli vankina soukalla niemekkeellä, epäilemättä tarkkaan vartioituna ja kaikkein pakokeinoin puutteessa, paitsi uimista. Hän ajatteli todella ryhtyä tähän viimeiseen pelastuskeinoon, mutta varmana siitä, että ruuhta paikalla käytettäisiin takaa-ajamista varten ja ett'ei hänellä ollut paljon menestymisen toivoa, jätti hän tämän tuuman. Surumielin katseli hän linnaan päin, mutta kaikki näytti siellä hiljaiselta ja kolkolta, ja hän tunsi olevansa aivan yksinänsä ja hyljättynä, joka tietysti lisäsi hetken katkeruutta.
"Tapahtukoon Luojan tahto," mutisi hän alakuloisena palaten rannasta; "tapahtukoon Luojan tahto niin maassa kuin taivaassa. Olen toivonut, ett'ei päiväni näin äkkiä päättyisi, mutta itse asiassa merkitsee se aivan vähän. Muutama talvi ja kesä vielä, ja elämä olisi ollut lopussa luonnon järjestyksen mukaan. Voi kuitenkin, nuoret ja voimakkaat ihmiset uskovat harvoin kuoleman mahdollisuutta, ennenkuin se yht'äkkiä irvistää heitä vastaan ja ilmoittaa että heidän aikansa on tullut!"
VIIDES LUKU.
Hirventappajaa kidutetaan. — Pelastuminen.
Lehtien kahina ja kuivien oksien ratiseminen ilmoitti Hirventappajalle että viholliset lähestyivät. Huronit asettuivat ympäri sitä paikkaa, jossa seuraava kohtaus oli tapahtuva; sen keskelle nyt vanki asetettiin, ja aseellisia miehiä sijoitettiin heimon heikompien jäsenten sekaan sillä tavalla, ett'ei vanki mitenkään voinut päästä piiristä pois. Eikä hän enää ajatellutkaan paeta, sillä viime yritys oli osoittanut, että hänen oli mahdoton karata näin suuren takaa-ajajajoukon käsistä. Päinvastoin kokosi hän nyt kaikki voimansa kohdatakseen onnettomuuttaan niin pontevasti, että siitä olisi kunniaa hänen värilleen ja miehuudelleen, ja että se eroaisi yhtä paljon arkamaisesta pelosta kuin kurjasta röyhkeydestä. Heti piiriin astuttuaan asettui Rivenoak paikalleen sen ylimmäisessä päässä. Useimmat vanhat soturit kokoontuivat hänen ympärilleen, mutta Sumachin veljen kuoltua, ei läsnäolevien joukossa löytynyt ketään tunnustettua päällikköä, jota hänen olisi tarvinnut pelätä vaarallisena kilpailijana vallasta.
Likinnä aseiden käyttämistaitoa on hyvä puheenlahja varmin keino, jolla voittaa kansan suosion, yhtä hyvin sivistyneissä kuin metsäläis-yhteiskunnissakin, ja samoin kuin moni ennen häntä oli Rivenoakkin saanut arvoa yhtä paljon tekemällä vääriä johdelmia, joita hänen kuulijansa hyväksyivät, kuin perinpohjaisella ja oppineella totuuden esittelemisellä tai tarkasti logillisella todistamisella. Hänellä oli kuitenkin paljon valtaa heimokunnassaan, eikä häneltä suinkaan puuttunut perusteellisia ansioita siihen. Hän ei ollut ollenkaan taipuisa päästämään kansansa hurjimpia himoja valloilleen, ja siitä ajasta saakka, jolloin hän sai vallan, oli hän tavallisesti vaatinut lempeyttä kaikissa tapauksissa, jotka heimokuntalaisissa herättivät raivoa ja kostonhimoa. Tässäkin tapauksessa ryhtyi hän vastenmielisesti liiallisuuksiin, vaikka sitä vaadittiin niin yleisesti, ett'ei hän voinut keksiä mitään keinoa sen estämiseksi. Hylkääminen harmitti Sumachia pahemmin kuin miehen ja veljen kuolema, eikä ollut luultava, että hän, ollen nainen, antaisi anteeksi miehelle, joka oli hänet niin häpeällisesti hyljännyt. Kun hän ei antanut anteeksi, niin ei voinut toivoakaan että heimo unhottaisi tappionsa, ja vaikka Rivenoak olisi kuinka kernaasti suonut anteeksi, niin ei hän voinut olla huomaamatta, että sankarimme tila nyt oli melkein toivoton.
Kun koko heimo oli keräytynyt vangin ympärille, syntyi äänettömyys, sitä uhkaavampi, kun se miltei ollut haudan hiljaisuutta. Hirventappaja huomasi, että naiset ja lapset olivat männyn juurista halkoneet puikkoja, jotka, niin kuin hän hyvin tiesi, pistettäisiin hänen ruumiisensa ja sytytettäisiin, ja muutamat nuoret miehet pitivät saatavilla niitä niiniköysiä, joilla hän oli kiinni sidottava. Vähän matkan päästä nouseva savu ilmoitti että tulisia kekäleitä hankittiin, ja muutamat vanhemmat sotilaat koettelivat sormillaan tomahavkiensa teriä, ikäänkuin hankkiakseen varmaa tietoa niiden terävyydestä ja voimasta. Puukotkin vedettiin tupistansa, hätäisinä alkamaan veristä ja armotonta työtään.
"Hirventappaja," alkoi Rivenoak tyynesti ja arvokkaasti, mutta semmoisella äänellä, joka ei osoittanut mitään myötätuntoisuutta tai sääliväisyyttä, "on aika, että väkeni oppii tuntemaan oman tahtonsa. Aurinko ei ole enää päämme päällä; kauan odotettuaan Huroneja, on hän väsynyt ja alkanut laskeutua laakson tällä puolella olevia mäntyjä lähelle. Se kulkee nopeasti ranskalaisten isäimme maata kohti ilmoittamaan lapsilleen, että heidän majansa ovat tyhjät ja että heidän pitäisi olla kotona. Kuleksivalla sudella on pesänsä, ja hän palaa sen luo, kun tahtoo nähdä penikkansa. Irokesit eivät ole susia köyhempiä. Heillä on kyliä, majoja ja peltomaita; hyvät henget väsyvät niitä yksinään vahtiessansa. Kansani täytyy kääntyä kotiin asioitansa hoitamaan. Ilo on nouseva majoissa, kun huutomme kuuluu metsästä. Surullinen huuto on syntyvä, kun päästään tietämään että iloa seuraa suru. Tullaan vaatimaan päänahkaa, mutta ainoastaan yhtä. Hirventappajan on päättäminen, josko vielä yhden päänahan täytyy riippua paalullamme. Kaksi majaa on joutunut tyhjäksi; yksi päänahka, elävänä tai kuolleena tarvitaan kummankin ovelle."
"Ota se sitten kuolleena," vastasi vanki vakaasti, mutta pöyhkeilemättä. "Aikani on luullakseni tullut, ja mikä on tapahtuva, sitä ei voi muuttaa. Jos olette päättäneet minua kiduttaa niin koetan kaikin voimin kestää tuskat, vaikk'ei kukaan, ennenkuin on koettanut, voi sanoa paljoko luontonsa tulee kestämään."
Rivenoak käski nyt muutamien nuorten miesten sitoa vangin. Tähän ei suinkaan ryhdytty pelosta, että hän pääsisi pakenemaan taikka siitä syystä, että luultiin hänen sitomatonna ei voivan kestää kidutusta, vaan siinä älykkäässä tarkoituksessa, että hän saatettaisiin tuntemaan oman avuttomuutensa ja että hänen rohkeutensa siten vähin erin askel askeleelta masentumalla lannistuisi. Hirventappaja ei tehnyt minkäänlaista vastarintaa. Vapaasti antoi hän sitoa kätensä ja jalkansa, ja kun hänen ruumiinsa oli kovasti kiedottu niiniköysiin, kannettiin hän erään puun luokse, johon hän sidottiin kiinni, jotta estyisi sekä liikkumasta että kaatumasta. Kädet ojennettiin ruumista pitkin, lakki otettiin pois ja hän jätettiin, puoleksi seisoen, puoleksi köysiin nojautuen, vointinsa mukaan kohtaamaan mitä nyt seurasi.