Syvä äänettömyys seurasi hänen kertomustansa, ja kaikki kuuntelivat tarkasti, turhaan toivoen saada jotain varmuutta sen taistelun päättymisestä, joka juuri oli tapahtunut tahi jota nyt ehkä paraillaan taisteltiin vedessä. Mitään muuta ei kuulunut kuin tuo lakkaamaton pauhaaminen kohisevasta koskesta, ja viholliset toisella rannalla pitivät edelleen syvää äänettömyyttä.
"Ottakaa tämä airo, Jasper," sanoi Opas vakaasti, vaikka hänen äänensä kuului tavallista kolkommalta, "ja seuratkaa jälestä omalla ruuhellanne. Emme voi huoletta jäädä tähän kauvemmaksi aikaa."
"Mutta Käärme?"
"Hän on oman jumalansa hallussa ja elää tai kuolee luojan tahdon mukaan. Emme voi tehdä mitään häntä auttaaksemme emmekä antautua kovin suureen vaaraan pysymällä tässä toimettomina kuin naiset, jotka jaarittelevat pienistä vastoinkäymisistään. Tämä pimeys on kallis."
Kova, pitkä, kimakka ulvonta kuului toiselta rannalta ja keskeytti
Oppaan puheen.
"Mitä merkitsee tämä melu, mr. Opas? kysyi Cap. "Se kuuluu paremmin helvetin-henkien ulvonnalta kuin ristittyin ihmisten kurkuista lähtevältä ääneltä."
"Ristityitä he eivät ole, eivätkä väitä niitä olevansa tahi toivo niiksi tulla, ja kun kutsutte heitä helvetin hengiksi, olette tuskin antanut heille väärän nimen. Tuo ulvonta on ilohuuto, ja he ovat päästäneet sen voittajina. Käärmeen ruumis, elävänä tai kuolleena, on epäilemättä heidän hallussaan."
"Ja me!" huudahti Jasper, joka tunsi jaloa surua, kun se ajatus, että hän ehkä olisi voinut estää onnettomuuden, jos ei olisi jättänyt kumppaniansa, tunki hänen mieleensä.
"Emme voi auttaa päällikköä, poikani, ja meidän täytyy jättää tämä paikka niin pian kuin mahdollista."
"Koettamatta vapauttaa häntä! … tietämättä edes onko hän kuolleena tahi elävänä!"