"Minä näin jotain veden päällä," kuiskasi Mabel, jonka silmä, Jasperin katomaisen perästä, lakkaamatta tarkasti synkän pimeyden leveää varjoa.
"Ruuhi se on," huudahti Opas iloisesti. "Kaikki lienee hyvin, muuten olisi pojasta jotain kuulunut."
Seuraavassa tuokiossa kulkivat molemmat ruuhet taasen sivukkain, ja Jasperin vartalo eroitettiin hänen oman ruuhensa perässä. Kokassa istui toinen henkilö, ja kun nuorukainen hoiti airoa niin, että Opas ja Mabel saivat nähdä toisen kasvot, tunsivat he molemmat Suuren Käärmeen.
"Chingachgook, veljeni," sanoi Opas, ja hänen vapiseva äänensä ilmoitti tunnetten voimaa, "Mohikanien päällikkö, sydämeni on hyvin iloinen. Usein olemme yhdessä kamppailleet, mutta minä pelkäsin ett'ei se enään koskaan tulisi tapahtumaan."
"Uj! Mingot ovat naisia; kolme heidän päänahkaa riippuu vyölläni. He eivät tiedä, miten voisivat osata Delavarien Suureen Käärmeesen. Heidän sydämissään ei ole ollenkaan verta ja heidän ajatuksensa ovat paluumatkalla suuren järven yli."
"Oletteko ollut heidän joukossansa päällikkö? Mitenkä kävi sotilaalle, joka oli joessa?"
"Hän on muuttunut kalaksi ja makaa joen pohjassa ankeriasten toverina. Hänen veljensä pankoot hänelle syöttiä koukkuihinsa. Opas, minä olen laskenut vihollisten lukumäärän ja käsitellyt heidän pyssyjänsä."
"Ah, tiesinhän hänen olevan uskalikon!" huudahti Opas englannin kielellä, ensiksi käytettyään delavarinkieltä. "Tuo vallaton ihminen on ollut heidän keskellänsä ja tuonut mukanaan meille koko heidän historiansa. Kertokaa, Chingachgook, ja minä ilmoitan sen sitten ystävillemme."
Delavari kertoi nyt vakaalla tavallaan pää-asiallisemmat kohdat seikkailustaan siitä saakka kuin hän viimeksi nähtiin joessa taistelevan vastustajansa kanssa. Tämän kohtalosta hän ei maininnut sen enempää, koska ei ollut tavallista, että sotilas kehui urotöistään silloin kuin antoi niistä selityksen. Heti päästyänsä voitolle tuossa peloittavassa taistelussa, oli hän uinut itäiselle rannalle, noussut varovasti maalle ja hiipinyt pimeyden suojassa Irokesien joukkoon, joutumatta ilmi tai edes epäluulon alaiseksi. Kerta oli häntä kyselty, vaan hän oli vastannut olevansa Nuolenkärki, ja sen jälkeen oli hän päässyt kaikista kysymyksistä. Muutamista satunnaisista lauseista kuuli hän että metsäläiset halusta toivoivat saada valtoihinsa Mabelin ja hänen setänsä, jonka arvon suhteen he kuitenkin näkyivät erehtyneen. Hän sai myöskin kyllin tukea sille epäluulolle, että Nuolenkärki oli ilmoittanut heidät vihollisille jostakin syystä, jota nyt ei ollut huokea arvata, koska hän ei vielä ollut saanut palkintoa avustaan.
Opas ilmoitti muille tästä kertomuksesta ainoastaan sen, minkä katsoi riittäväksi poistamaan heidän epäilyksiään, samalla myöskin ilmoittaen, että hän katsoi toimimis-hetken tulleeksi, koska Irokesit eivät vielä täydelleen olleet tointuneet tappioidensa vaikuttamasta hämmästyksestä.