Näitä määräyksiä tehdessään valmistelihe myöskin Opas puolestansa, sillä hän huomasi toimimisajan tulleen. Hirvensurma nostettiin, suunnitettiin huolellisesti ja laukaistiin. Tähän kului ainoastaan puoli minuutia, ja kun pyssy oli taasen otettu pois aukosta, pani ampuja silmänsä siihen.
"Yhtä matelijaa vähemmän," mutisi hän itsekseen. "Minä olen ennen nähnyt tuon kuleksijan ja tiedän että hän aina on ollut tunnoton peto. Hyvä, hyvä; mies teki lahjainsa mukaan ja on saanut palkkansakin niiden mukaan. Yksi heistä vielä, ja olkoon siinä kyllä täksi yöksi. Päiväntultua saamme kyllä kuumempaa päivätyötä."
Sill'aikaa oli toinen pyssy pantu aukkoon; se laukesi ja vielä yksi metsäläinen kaatui. Tämän enempää ei todellakaan tarvittu, sillä metsäläisillä ei ollut halua odottaa kolmatta tervehdystä samasta kädestä, jonka tähden koko joukko, joka oli ryömiskellyt pensaikossa eikä voinut tietää, kuka heistä oli altis seuraavalle luodille, hyppäsi ylös piilostaan ja koki pelastua pakenemalla eri haaroille.
"Kaatakaa nyt, mr. Cap," sanoi Opas. "Minä olen pannut merkkini kahteen noista kurjista roistoista, tänä yönä ei suinkaan enään tulla tulta virittämään."
"Antaa mennä! huusi Cap ja tyhjensi tynnyrin semmoisella tarkkuudella, että tuli kerrassaan sammui.
Tämä teki taistelusta lopun, ja jälellä oleva osa yötä kului tyynesti. Opas ja Cap vahtivat vuoronperään, vaan ei kummankaan voinut sanoa sinä yönä nukkuneen. Ja todellakin näytti uni tuskin olevan heille tarpeen, sillä molemmat olivat tottuneet valvomaan, ja aikoja oli ollut, jolloin ainakin edellinen näytti tuntevan nälän ja janon vaatimuksia yhtä vähän kuin väsymystäkään.
KOLMASTOISTA LUKU.
Ystäviä tulee. — Vihollisten täytyy tehdä pakko-sovinto.
Kun päivä valkeni, menivät Opas ja Cap taas katolle uudestaan tarkastamaan saarta. Ylt'ympäri tätä varustuksen osaa kulki matala rintasuoja, joka tarjosi takana seisoville jotenkin hyvää turvaa, samalla kuin he sen takana voivat vaaratta suunnittaa ja laukoa pyssyjänsä. Viisaasti käyttämällä tätä vähäpätöistä puolustuskeinoa — vähäpätöinen korkeutensa puolesta, mutta kuitenkin riittävä, kosk'ei heidän tarvinnut seistä suorana — oli molemmilla vakoojillamme aivan hyvä näköala yli koko saaren, paitsi pensaikkoa, sekä useimpien salmien, joita myöten saareen voitiin kulkea.
Vilpas etelätuuli puhalsi vielä, ja monin paikoin näytti järven vesi sinertävältä ja kiivastuneelta, vaikka tuulella tuskin oli voimaa ajella sitä vaahtoamaan. Tuo pieni saari oli muodoltaan soikea ja sen suurin pituus oli idästä länteen. Pysymällä niissä salmissa, jotka eroittivat tämän saaren muista saarista, olisi laiva voinut tuulen avulla pyyhkäistä sen molempia pääsivuja ihan likeltä ja myötäänsä pysyä laitatuulessa. Cap teki nämä muistutukset, ja selitti ne tarkemmin seurakumppanilleen; sillä molemmat toivoivat nyt avun tuloa Oswegosta. Tällä hetkellä, kun he rauhattomasti katselivat järvelle päin, hypähti Cap.