"Selvä peli, Billy Kirby, — älkää siirty eteenpäin — pitäkää neekeri parka kans' selvä peli — ole varallas', syömäri puista päätäs', pöllöpää — etkö näe että hän osoittaa pyssyllä sinua kohti?"
Nämä huudot, joiden varsinainen tarkoitus oli hämmentää ampujan huomiota, olivat ihan hyödyttömät. Billyn vakavuutta ei ollutkaan niin helppo saada horjumaan ja hän tähtäsi suurimmalla tarkkuudella. Kuoleman hiljaisuus vallitsi hetkisen aikaa, ja sitten pamahti pyssy. Kalkkunan pää näytti heilahtavan sivulle päin, ja lintu levitti siipensä ikäänkuin lentoon lähteäksensä, vaan sitten asettui se taas paikallensa lumelle ja katseli levottomasti ympärilleen. Sen vertaan aikaa, kuin hengenvetoon kuluu, ei kuulunut ääntäkään. Tämän äänettömyyden lopetti neekeri, joka rupesi tuimasti nauramaan, niin että koko ruumis tutisi, ja vieri sitten ihastuksensa ylimmällään ollessa edes takaisin lumessa.
"Hyvin tehty, kalkkuna!" huusi hän hypäten ylös ja ollen teivivinään lintua. "Minä pyysin sitä olemaan varoillansa, ja te näette, että se totteli. Antaa tänne riksi lisää, Billy, niin saa tekin ampua vielä kerran."
"Ei, vuoro on minun," sanoi Edwards; te olette jo saanut minun maksuni.
Menkää pois tieltä ja antakaa minun koettaa onneani."
"Se on vaan suotta menetettyä teidän rahanne, poika," sanoi Nahkasukka. "Kalkkunan pää ja kaula on kovin vaikea pilkku harjaantumattomalle kädelle ja hermottomalle olkapäälle. Kätenne vapisee, ja te näytte olevan kovin kiihkeä. Ampumahaavat heikontavat ruumista, ja minun ymmärrykseni mukaan ette tule ampumaan niin hyvin kuin tavallisesti. Mutta jos teidän kuitenkin pitää laukaista latinki, niin tehkää se pian, ennenkuin tähtääminen tulee mahdottomaksi vapisemisen tähden."
"Selvä peli," huusi neekeri uudestaan — "pitäkää neekeriparka kans' selvä peli. Mikä oikeus on Natty Bumpolla antaa nuori mies neuvoa? Antaa hänen ampua — pois tieltä."
Edwards ampui hyvin äkkiä; mutta kalkkuna ei liikahtanutkaan, ja kun ne, jotka menivät katsomaan mihin luoti oli sattunut, palasivat takaisin, selittivät he, ettei hän ollut osannut kantoonkaan.
Bromin ilo, joka tämän toisen harhalaukauksen perästä pääsi ilmi, vaikkei niin hurmaavana kuin äsken, katosi samassa kuin Natty astui ampumasijalle. Hänen kasvoihinsa nousi isot ruskeat pilkut, jotka kauheasti rumensivat hänen luonnollista ebenholtsin karvaista ihoansa, samassa kuin hänen summattomat huulensa verkalleen pusertuivat yhteen noiden molempain valkosen valkean hammasrivien päälle, jotka tähän saakka olivat kiiltäneet hänen kasvoissansa kuin kivihiileen liitetyt helmet. Hänen sieraimensa, jotka kaikissa elämänvaiheissa olivat kasvojen enimmän silmäänpistävä osa, laajenivat levälleen, kunnes kokonaan peittivät kasvojen keskikohdan korvasta korvaan, ja huomaamattansa painoi hän ruskeat, luiset kätensä syvälle lumeen, hetken levottomuuden tähden unhoittaen syntyperäisen kammonsa kylmää vastaan.
Sill'aikana kuin nämä pelon merkit näyttäytyivät kalkkunan mustassa isännässä, oli se, joka saatti aikaan tämän äärettömän levottomuuden, niin tyyni ja levollinen, kuin hänellä ei olisi ollut ainoatakaan katsojaa ympärillään.
"Minä olin hollantilaisissa uudistaloissa Schoharien luona juuri ennen viime sodan syttymistä," sanoi Natty, huolellisesti kirvoittaen nahkasiteitä pyssynsä lukon ympäriltä; "siellä pitivät nuoret miehet kilpa-ammuntaa, ja siihen otin minä osaa, ja minä luulen sinä päivänä avanneeni monen hollantilaisen silmät, sillä minä voitin ruutisarven, kolme tankoa lyijyä ja naulan niin hyvää ruutia, kuin koskaan on sankissa poltettu. Kuinka he noituivat saksankielellään! He puhuivat muutamasta päihtyneestä hollantilaisesta, joka sanoi tappavansa minut, ennenkuin ennättäisin tänne järvelle takaisin. Mutta jos hän olisi heittänyt pyssyn olallensa pahassa aikeessa, niin olisi Jumala rangaissut häntä siitä, ja jos ei Jumala olisikaan sitä ennen tehnyt ja hän olisi ampunut sivu, niin tunnen miehen, joka olisi antanut hänelle takaisin yhtä hyvästä kädestä, ja ehkäpä vähän paremmastakin, jos ampumataito myöskin saisi tulla lukuun."