"Näyttää olevan paikallansa, että minä ratkaisen tämän eripuraisuuden, koska velvollisuuteni on pitää voimassa rauhaa tässä maanääressä eikä antaa miesten, vaaralliset aseet kädessä, ilman mitään silmälläpitoa kiistellä keskenänsä. No niin, kaksintaisteluissa, joissa kumpikin riitaveli ampuu, on tavallisesti sääntönä, että linkkausta pidetään laukauksena, ja jos tämä laki on voimassa silloin, kuin kummallakin riitaveljellä on oikeus uudestaan ampua toistansa, niin näyttää minusta mahdottomalta, että voisi saada koko päivän seistä ja linkuttaa pyssyänsä yhtä kalkkunaa kohti. Minulla on sentähden se ajatus, että Nathanael Bumpo on menettänyt ampuma-oikeutensa, ja että hänen tulee suorittaa uusi maksu, ennenkuin saa takaisin oikeutensa."
Kun niin korkeassa arvossa oleva mies lausui tämän tuomion ja teki sen näin juhlallisesti, niin saatti se kaiken jupinan vaikenemaan; sillä kaikki läsnäolijat olivat ruvenneet kiivaasti puolustamaan toista tai toista puolta. Ainoa, joka ei vaiennut, oli Nahkasukka.
"Minä luulen, että neiti Elisabethin ajatusta myöskin on kysyttävä," sanoi hän. "Olen tuntenut naisia, jotka ovat antaneet hyvin hyviä neuvoja, kun indianit ovat olleet aivan pyörällä päästä. Jos hän sanoo minun täytyvän tapata, niin annan perään."
"Silloin tuomitsen, että olette tapannut tällä kertaa," lausui neiti Temple; "mutta maksakaa veres maksu ja koettakaa onneanne vielä kerran, jos nimittäin Brom ei tahdo myydä minulle lintuansa dollarsista. Sen maksan, pelastaakseni lintuparan hengen."
Tämä ehdoitus näytti hyvin vähän miellyttävän ympärillä seisojia, eikä neekerikään tahtonut luopua kilpailun huvista, vaikka menettäisikin kalkkunansa. Kun Billy kuitenkin valmistelihe ampumaan vielä kerran, vetäytyi Natty takaisin huomattavasti tyytymättömänä ja puoleksi ääneensä jupisten itsekseen:
"Täällä järven rannalla ei kertaakaan ole myyty hyvää piipalasta, aina siitä ajasta saakka, jolloin indianilaiset kauppiaat kävivät täällä kauppamatkoilla, ja jos kulkisi tasangoillepäin kukkulain välitse, hakeakseen piitä, niin voipi panna veikalle kymmenen yhtä vastaan, että aura on peittänyt kaikki tyyni. Minä uskon tosiaankin, että juuri kun otukset rupeavat vähenemään ja tarvitsisi hyvät ampuvarat, jotta voisi hankkia itselleen elämän tarpeet, että silloin käy kaikki vastoinpäin, ihan kuin syntien rangaistukseksi. Mutta minä vaihdan piitä, sillä Billy Kirby ei pysty tuommoiseen pilkkuun osaamaan, sen tiedän."
Billy näytti nyt täydellisesti käsittävän, että hänen ampujamaineensa kokonaan riippui tästä laukauksesta, ja sen vuoksi hän ei laimiinlyönyt mitään, joka voi edistää hänen onnistumistaan. Hän nosti sentähden ylös pyssynsä ja tähtäsi kerran toisensa perästä, aivan kuin epäillen itseksensä, ampuisiko vai ei. Ei kukaan, ei edes Bromkaan hiiskunut mitään näiden huomattavain liiketten kestäessä, ennenkuin Billy laukasi pyssynsä samalla menestyksellä kuin äskenkin. Silloin kajahteli neekerin huudot pitkin metsää ja kaiku uudisti niitä, niin että kuului kuin kokonainen indianilauma olisi kohottanut sotahuutonsa. Hän nauroi ja heitti päätänsä milloin sinne, milloin tänne, kunnes hän kokonaan uupui; hän tanssia tepasteli lumihangessa niin kauvan kuin jaksoi — sanalla sanoen, hän osoitti sitä hillitsemätöntä ja tulista iloa, joka on omituista hänen ajattelemattomalle sukukunnallensa.
Billy oli pannut parastansa ja huono menestys harmitti häntä nyt sitä enemmän. Hän tutki lintua tarkkaa tarkemmasti, ja väitti useampia kertoja, että joitakuita höyheniä oli mennyt epäjärjestykseen; mutta yleinen mieli oli häntä vastaan, ja katsojat olivat mieluisat kuuntelemaan neekerin tuon tuostakin uudistuvaa huutoa: "pitää selvä peli neekeriparka kans'!"
Huomattuaan mahdottomaksi saada mitään vaatimusta linnun suhteen toteutumaan, kääntyi Billy tulistuneena neekeriin päin, lausuen:
"Pidä suus kiinni, sen varis! Voipiko kukaan osata kalkkunan päähän puolentoista sadan kyynärän päästä? Minä olin se, joka koetin. Teidän ei tarvitse nostaa semmoista melua kuin kaatuva puu. Näyttäkää minulle, ken sen voipi tehdä."