— Tuomari Temple on järkähtämättömästi päättänyt vaatia ehdotonta metsästyslain noudattamista, sanoi hän puunhakkaajalle. Ja kun nyt on tehty syytös hirven ampumisesta, niin on hän antanut käskyn kotitarkastuksesta ja lähetti hakemaan minua, että minä hankkisin siihen toimeen sopivan henkilön. Mutta siihen tarvitaankin lujakourainen mies.
— Ohoo, nauroi Kirby, luuletteko hänen sitten vetävän vastakynttä?
— Luulenpa niinkin, sillä hän on toisinaan hyvin toraisa ja kehuu itseään paraimmaksi tappelijaksi koko seudulla. Kuulin hänen kerran ylvästelevän, ettei ole sitä miestä Mohawkin tasankojen ja Pennsylvanian rajan välillä, joka hänelle nyrkkitaistelussa riittäisi.
— Sanoiko hän niin? ärjäsi Kirby, ojentaen jättiläisvartaloaan kuin jalopeura. Silloin hän ei varmaan milloinkaan ole kuullutkaan, miltä vermontilainen nyrkki tuntuu selkäpiissä, kurja. Mutta kenestä on puhe?
— Niin — laki ei myönnä nimen ilmoittamista. Mutta te olisitte juuri sopiva mies ottelemaan hänen kanssaan, Billy.
Sillä välin olivat he tulleet rannalle ja aikoivat juuri poiketa maantieltä, kun Kirbyn mieleen juolahti udella tarkemmin, hänellä kun nyt muka oli jonkunmoista oikeutta siihen.
— Mihin nyt, herra? kysäisi hän. Ettekö voi minulle ilmoittaa sen lurjuksen nimeä?
— Bumppo on se mies, jota etsimme, vastasi Doolittle.
Kirby jäi seisomaan siihen patuseen paikkaan, tuijotti hämmästyneenä kumppaniinsa, purskahti sitten nauramaan ja huudahti:
— Mitä ihmettä? Vanha Nahkajalkako? Kehukoon minusta nähden niin paljon kuin halu hyrrää ampumisellaan ja pyssyllään — mutta kunhan on puhe painisilla olosta tuhat tulimmaista! Silloin minä hänet murskaksi murennan kämmenieni välissä.