"Kilpikonnien luo; he ovat minun iso-isieni lapsia."
"Niin, poikani", sanoi metsästäjä englanninkielellä, jota hän aina unohtui käyttämään ollessaan hieman hajamielisenä, "sama veri virtaa luullakseni suonissanne, mutta aika ja etäisyys ovat hiukan muuttaneet sen väriä. Mitä teemme noille mingoille tuolla oven ulkopuolella? Heitä on kuusi, ja tätä laulumestaria voi tuskin laskea miksikään."
"Huronit ovat kerskureita", virkkoi Unkas halveksien. "Heidän vertauskuvansa on hirvi ja kuitenkin he juoksevat kuin etanat. Delavarit ovat kilpikonnan lapsia, mutta he voittavat nopeudessa metsäkauriinkin."
"Niinpä niin, poikani, onpa tosiaan perää puheissasi; enkä minä lainkaan epäile sinun kilpajuoksussa jättävän jälkeesi koko kansakunnan; ja taitaisitpa vain suoralla parin peninkulman pituisella taipaleella ehtiä perille ja puhaltaa hengästymisesi ennenkuin ainoakaan niistä konnista olisi kerinnyt toisen kylän kuuluvillekaan. Mutta valkoisen miehen kyvyt ovat enemmän hänen käsissään kuin säärissään. Mitä eritoten minuun tulee, niin osaan halkaista huronin kallon yhtä hyvin kuin joku parempikin mies, mutta kun on kysymys kilpajuoksusta, kävisivät ne roistot minulle ylivoimaisiksi."
Unkas, joka oli jo lähestynyt ovea valmiina astumaan edellä, peräytyi nyt ja asettui jälleen majan kaukaisimpaan soppeen. Mutta Haukansilmä, joka puuhaili liian ahkerasti omine ajatuksineen huomatakseen tätä liikettä, jatkoi yhä puhetta enemmän itsekseen kuin kumppanilleen.
"Loppujen lopuksi on kuitenkin järjetöntä pitää miestä vankina toisen miehen kykyjen takia. Siispä, Unkas, onkin sinun parasta ottaa koivet selkääsi, sillä välin kun minä pukeudun uudelleen nahkaani ja luotan viekkauteeni, kun en voi luottaa nopeuteeni."
Nuori mohikaani ei vastannut sanaakaan, laski rauhallisesti käsivarret ristiin rinnalleen ja nojasi selkäänsä erästä majan seinää tukevaa pystysuoraa pylvästä vasten.
"No", virkahti metsästäjä häneen katsoen, "miksi viivyttelet? Kyllä minulle jää tarpeeksi aikaa, kun konnat ensin tavoittelevat sinua kiinni."
"Unkas jää tänne", kuului tyyni vastaus.
"Miksi?"